Korealaisohjaaja Bong Joon-ho on genrealkemisti. Parasitessa hän yhdistää toiminnallisen veijaritarinan vakavaan yhteiskuntakritiikkiin, ja tuloksena on kultaa. Pikkutarkasti tuotetussa elokuvassa toimii kaikki käsikirjoituksesta äänisuunnitteluun ja kameratyöhön. Jokainen värisävy ja kompostitio on hiottu ja harkittu. Äveriään Mr. Parkin designtalo sävyttyy harmaan värikartalle. Ki-Taekin perheen kellariasuntoa ja sen ympäristöä kuvataan laajemmalla väriskaalalla. Erilaiset värikartat rakentavat osaltaan elokuvan kahtiajakautunutta maailmaa.
Ki-taekin (Kang-ho Song) koko nelihenkinen perhe on työtön ja köyhä. Tulevaisuus näyttää synkältä, kunnes onnellisen sattuman ja ystävän suosituksen ansiosta perheen vanhin poika Ki-woo (Woo-Shik Choi) onnistuu saamaan työpaikan Parkin perheestä yksityisopettajana. Työpaikka luo toiveita säännöllisistä tuloista. Perheensä suuret odotukset ja väärennetty koulutodistus mukanaan Ki-woo menee varakkaan Parkin perheen kotiin haastatteluun. Kahden perheen kohtaaminen käynnistää hallitsemattoman tapahtumaketjun, jolla on arvaamattomia seurauksia.
“Näyttäkää Parasite!” -huuto on kaikunut ilmassa siitä asti, kun umpikiero korealaistrilleri voitti Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnon Kultaisen palmun toukokuussa. Bong Joon-hon (Snowpiercer, The Host, Memories of Murder) mestariteos on hykerryttävän absurdeille kierteille vääntyvä jännitysnäytelmä, joka todistaa, että elokuva voi olla ällistyttävän viihdyttävä aliarvioimatta yleisöään sekuntiakaan. Kellarissa elävä rutiköyhä perhe Kim taittaa työkseen pizza-laatikoita ja lainaa wifinsä naapurin kahvilalta.
