21.5.2021, Ajankohtaista

Lappeenrannan Finnkino Strand avaa ovensa 28.5. alkaen

Avajaisohjelmistossa valkokankailla nähdään mm. 17 Oscarin voittanut Taru sormusten herrasta -trilogia, uusia ja odotettuja ensi-iltoja sekä Oscar-voittajia.

Lappeenrannan Finnkino Strand avautuu viranomaisten ohjeita noudattaen 28.5.2021 alkaen. Elokuvanäytöksen sallittu kapasiteetti on 31.5. asti 20 henkilöä, ja 1.6. alkaen kapasiteetti kasvaa 50 henkilöön elokuvanäytöstä kohden. Saleissa noudatetaan voimassa olevia turvavälisuosituksia.

Näytösten lipunmyynti ajalle 28.5.-3.6. käynnistyy perjantaina 21.5. klo 15 Finnkinon verkkokaupassa. Teatterin ohjelmistossa nähdään avausviikolla yhteensä 17 Oscarilla palkittu Taru sormusten herrasta -trilogia, jonka lisäksi valkokankaalle saadaan kevään tuoreita ensi-iltoja, kuten Godzilla vs. Kong, Tom & Jerry, Those Who Wish Me Dead ja Cruella. Ohjelmistossa nähdään myös tuoreita Oscar-palkittuja elokuvia, kuten Lupaava nuori nainen, Minari ja Yhdet vielä, sekä elokuvien ennakkonäytöksiä ja toivottuja erikoisnäytöksiä.

Tutustu Finnkino Strandin ohjelmistoon >>

Poikkeusolojen aikana suuren suosion saavuttaneita yksityisiä elokuvanäytöksiä tullaan järjestämään Strandissa myös jatkossa mahdollisuuksien mukaan.

Varmistaaksemme elokuvakävijöiden sekä henkilökuntamme turvallisuuden, jatkamme toimintaamme yhtiönlaajuisen Turvallisesti yhdessä -turvaohjeistuksemme mukaisesti. Koko henkilöstömme on ohjeistettu auttamaan ja turvaamaan asiakkaidemme hyvinvointi ohjeistuksen mukaisesti. Tehostettujen käytäntöjen noudattaminen jatkuu siivoukseen ja turvaväleihin liittyen saleissa sekä muissa tiloissamme, ja suosittelemme asiakkaitamme ostamaan liput etukäteen verkosta. Myynnissä tulee olemaan rajoitettu määrä paikkoja, jotta varmistamme seurueiden välissä olevan riittävän etäisyyden. Edellytämme lisäksi kasvomaskin käyttöä myymälöissä ja muissa tiloissa, joissa turvavälien pitäminen ei ole mahdollista.

Jatkamme myös leffaeväiden myyntiä teattereissamme avauksen jälkeen. Herkkuvalikoimastamme löytyy perinteisten leffapoppareiden lisäksi monia valmiiksi pakattuja vaihtoehtoja. Ostokset voi maksaa toistaiseksi vain etämaksutavoilla tai herkkusetelillä, sillä emme ota vastaan käteistä hygieniasyistä.

Jotta kaikki sarjalippujamme omistavat asiakkaat pääsevät varmasti hyödyntämään lippunsa, on kaikkien sarjalippujen voimassaoloa jatkettu edelleen kolmella kuukaudella. Muutos on toteutettu automaattisesti aiemmin myytyihin sarjalippupaketteihin eikä vaadi asiakkailtamme toimenpiteitä. Sarjalippujen voimassaoloaikaa pidennettiin myös sarjalipuissa, joissa on jo aikaisemmin pidennetty voimassaoloaika. Lippujen voimassaoloajoista voit lukea tarkemmin täältä.

Tervetuloa takaisin elokuviin!