14.5.2021, Ajankohtaista

Finnkinon teatterit Oulussa, Porissa ja Tampereella avaavat ovensa jälleen 21.5.

Teatterien avajaisohjelmistoissa nähdään mm. 17 Oscarin voittanut Taru sormusten herrasta -trilogia, tuoreita Oscar-voittajia sekä kevään tulevien elokuvien ennakkonäytöksiä.

Oulun Plaza, Porin Promenadi ja Tampereen Plevna avautuvat viranomaisten ohjeita noudattaen 21.5.2021 alkaen. Elokuvanäytöksen sallittu kapasiteetti Oulussa ja Porissa on toistaiseksi 20 henkilöä ja Tampereella 50 henkilöä. Saleissa noudatetaan voimassa olevia turvavälisuosituksia.

Näytösten lipunmyynti kaikkiin teattereihin käynnistyy perjantaina 14.5. klo 15 Finnkinon verkkokaupassa. Teatterien ohjelmistoissa nähdään avausviikonloppuna yhteensä 17 Oscarilla palkittu Taru sormusten herrasta -trilogia, jonka lisäksi valkokankaalle saadaan tuoreita Oscar-palkittuja elokuvia, kuten Lupaava nuori nainen, Minari sekä Yhdet vielä. Ohjelmistoissa nähdään myös kevään tulevien elokuvien ennakkonäytöksiä sekä toivottuja suosikkielokuvien erikoisnäytöksiä.

Tutustu Finnkino Plazan ohjelmistoon >>

Tutustu Finnkino Promenadin ohjelmistoon >>

Tutustu Finnkino Plevnan ohjelmistoon >>

Poikkeusolojen aikana suuren suosion saavuttaneita yksityisiä elokuvanäytöksiä tullaan järjestämään teattereissa myös jatkossa mahdollisuuksien mukaan.

Varmistaaksemme elokuvakävijöiden sekä henkilökuntamme turvallisuuden, jatkamme toimintaamme yhtiönlaajuisen Turvallisesti yhdessä -turvaohjeistuksemme mukaisesti. Koko henkilöstömme on ohjeistettu auttamaan ja turvaamaan asiakkaidemme hyvinvointi ohjeistuksen mukaisesti. Tehostettujen käytäntöjen noudattaminen jatkuu siivoukseen ja turvaväleihin liittyen saleissa sekä muissa tiloissamme, ja suosittelemme asiakkaitamme ostamaan liput etukäteen verkosta. Myynnissä tulee olemaan rajoitettu määrä paikkoja, jotta varmistamme seurueiden välissä olevan riittävän etäisyyden. Edellytämme lisäksi kasvomaskin käyttöä myymälöissä ja muissa tiloissa, joissa turvavälien pitäminen ei ole mahdollista.

Kooste ohjeistuksista tehostettuihin turvajärjestelyihin liittyen löytyy finnkino.fi/turvallisuus.

Jatkamme myös leffaeväiden myyntiä teattereissamme avauksen jälkeen. Herkkuvalikoimastamme löytyy perinteisten leffapoppareiden lisäksi monia valmiiksi pakattuja vaihtoehtoja. Ostokset voi maksaa toistaiseksi vain etämaksutavoilla tai herkkusetelillä, sillä emme ota vastaan käteistä hygieniasyistä.

Jotta kaikki sarjalippujamme omistavat asiakkaat pääsevät varmasti hyödyntämään lippunsa, on kaikkien sarjalippujen voimassaoloa jatkettu edelleen kolmella kuukaudella. Muutos on toteutettu automaattisesti aiemmin myytyihin sarjalippupaketteihin eikä vaadi asiakkailtamme toimenpiteitä. Sarjalippujen voimassaoloaikaa pidennettiin myös sarjalipuissa, joissa on jo aikaisemmin pidennetty voimassaoloaika. Lippujen voimassaoloajoista voit lukea tarkemmin täältä.

Tervetuloa takaisin elokuviin!