Finnkino Event Cinema – elämyksiä valkokankaiden välityksellä jo yli 10 vuotta

 

Event Cinema -esitykset ovat kaikkea muuta kuin tavanomaista elokuvaa. Finnkino on esittänyt event cinemaksi kutsuttuja erikoisesityksiä jo vuodesta 2008.

Ensimmäisten vuosien aikana ohjelmisto koostui ooppera-, teatteri- ja balettiesityksistä, jotka esitettiin suorina lähetyksinä satelliittien välityksellä teattereissamme. New York Metropolitan oopperan kausi 2008-2009 oli jo nähtävissä kokonaisuudessaan kaikilla paikkakunnilla. Kasvaneen suosion myötä on niin MET-oopperan kuin Bolshoi-baletinkin näytösmääriä jatkuvasti lisätty.

Esitykset tuotetaan usein erityisesti elokuvateattereita varten, eikä niitä voi sellaisenaan nähdä muualla. Event Cinema -esitykset ovat usein suoria, satelliitin välityksellä tapahtuvia live-esityksiä tai tuoreita tallenteita. Esityksille on ominaista niiden rajoitettu määrä, mutta liput tulevat yleensä myyntiin hyvissä ajoin.

Esitystekniikan digitalisoituminen on mahdollistanut viime vuosina mitä erilaisimpien sisältöjen tuomisen valkokankaille. Event Cinema -tarjonta onkin laajentunut paljon, käsittäen nykyään oopperan, baletin ja teatterin lisäksi mm. taidedokumentteja, konsertteja, musikaaleja, rock/pop-musiikkitaltiointeja tai vaikkapa e-urheilua.

 

Esitystapa tai premium-sali

Ajankohta

Lajityyppi

Event Cinema ja muut näytöstyypit

Tekstitys

Kieli

Voit valita useamman hakuvaihtoehdon

Maria by Callas

1 t 53 min

Ensi-ilta: 10.8.2018

Esports: Ulti Mobile Series - Clash Royale

2 t 0 min

Ensi-ilta: 5.2.2019

Free Solo

1 t 37 min

Ensi-ilta: 13.2.2019

Taideaarteita maailmalta: Nuori Picasso

Art History: Young Picasso

1 t 25 min

Ensi-ilta: 25.2.2019

Matthew Bournen The Car Man

Matthew Bourne's The Car Man

1 t 38 min

Ensi-ilta: 26.2.2019

Ooppera: Rykmentin tytär

Opera: La Fille du Régiment

3 t 5 min

Ensi-ilta: 2.3.2019

NT live: The Tragedy of King Richard the Second

2 t 30 min

Ensi-ilta: 4.3.2019

Luka Chuppi

3 t 0 min

Ensi-ilta: 6.3.2019

Baletti: Prinsessa Ruusunen

Ballet: The Sleeping Beauty

2 t 50 min

Ensi-ilta: 10.3.2019

Alien

1 t 57 min

Ensi-ilta: 13.3.2019

Ooppera: Valkyyria

Opera: Die Walküre

5 t 25 min

Ensi-ilta: 30.3.2019

Baletti: Kulta-aika

Ballet: The Golden Age

2 t 20 min

Ensi-ilta: 7.4.2019

Ooppera: Karmeliittain tarinoita

Opera: Dialogues des Carmélites

3 t 40 min

Ensi-ilta: 11.5.2019

Baletti: Carmen Suite / Petrushka

Ballet: Carmen Suite / Petrushka

2 t 20 min

Ensi-ilta: 19.5.2019