AVATAR uudelleenjulkaisu

AVATAR

2 t 45 min  |  Toiminta, Seikkailu, Sci-fi  |  Ensi-ilta: 23.9.2022

James Cameronin kolme Oscaria® voittanut eeppinen seikkailu ja kaikkien aikojen menestynein elokuva AVATAR tekee paluun valkokankaille uudelleen masteroituna IMAX 3D:nä, 3D:nä ja 2D:nä. Elokuvissakävijät saavat jälleen tilaisuuden matkata universumin läpi kaukaiselle planeetalle nimeltä Pandora vuonna 2154.

Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut Oscar®-voittaja James Cameron. Avatarin pääosissa nähdään Sam Worthington, Zoe Saldaña, Stephen Lang, Michelle Rodriguez ja Sigourney Weaver. Elokuvan tuottivat James Cameron ja Jon Landau. Avatar sai yhdeksän Oscar®-ehdokkuutta, mukaan lukien paras elokuva ja paras ohjaus. Elokuva palkittiin kolmella Oscarilla® parhaasta kuvauksesta, lavastuksesta ja efekteistä.

AVATAR elokuvateattereissa 23. syyskuuta (rajoitetun kahden viikon ajan).

AVATAR sisältää useita kohtauksia, joissa on vilkkuvia erikoistehosteita. Ne saattavat vaikuttaa henkilöihin, joilla on valoherkkyyttä tai mm. epilepsia.

    

Näytösajat ja liput

Esitystapa tai premium-sali

Ajankohta

Event Cinema ja muut näytöstyypit

Tekstitys

Kieli

Ikäraja

Voit valita useamman hakuvaihtoehdon

Itis, Helsinki

13:10

Itis, Helsinki, IMAX

Kieli: englanti | Tekstitys: suomi, ruotsi

IMAX 3D

17:00

Itis, Helsinki, IMAX

Kieli: englanti | Tekstitys: suomi, ruotsi

IMAX 3D

20:40

Itis, Helsinki, IMAX

Kieli: englanti | Tekstitys: suomi, ruotsi

IMAX 3D

Tennispalatsi, Helsinki

13:55

Tennispalatsi, Helsinki, ISENSE

Kieli: englanti | Tekstitys: suomi, ruotsi

ISENSE 3D

21:00

Tennispalatsi, Helsinki, ISENSE

Kieli: englanti | Tekstitys: suomi, ruotsi

ISENSE 3D

Sello, Espoo

20:15

Sello, Espoo, Sello 1

Kieli: englanti | Tekstitys: suomi, ruotsi

2D

Flamingo, Vantaa

20:30

Flamingo, Vantaa, sali 1

Kieli: englanti | Tekstitys: suomi, ruotsi

3D

Omena, Espoo

20:45

Omena, Espoo, ISENSE

Kieli: englanti | Tekstitys: suomi, ruotsi

ISENSE 3D