Wendy

1 t 51 min  |  Draama, Fantasia  |  Ensi-ilta: 25.9.2020

Salaperäisellä saarella, jolla ajan ja ikääntymisen lainalaisuudet eivät päde, joukko nuoria kuljettaa sinut takaisin lapsuuden ihmeeseen Mikä- Mikä-Maahan. Benh Zeitlinin Peter Pan -versio on jotain ennennäkemätöntä: mestariteos, jonka muistat koko elämäsi. Elokuva, joka on henkeäsalpaavan kaunis muistutus siitä, miksi täällä ollaan – ja miksi isoksi kasvaminen kannattaa.

Kahdeksan vuotta sitten häikäisevä Beasts of the Southern Wild löi kaikki ällikällä. Nyt Benh Zeitlin, elokuvan ohjaaja, Oscar-ehdokas ja yksi aikamme kiinnostavimpia elokuvantekijöitä, tekee paluun Peter Pan -versioinnin kera, joka on koskettavan upea kunnianosoitus lapsuudelle. Elokuva seuraa nuorta Wendyä, joka hyppää tuntemattomaan tarkoituksenaan välttää aikuistuminen – ja löytää elämänsä seikkailu.

Elokuvan lapset ovat fantastisia pieniä voimanpesiä. He ovat amatöörinäyttelijöitä, mutta täynnä aitoa ihmetystä luontoa ja elämää kohtaan, kukin hämmästyttäviä löytöjä. Zeitlinin taikakatalogiin on aina kuulunut olennaisena osana se, millaisia näyttelijäsuorituksia hän on saanut ulos pääosanesittäjistään. Visuaalisesti Wendy on upea jatko Beasts-estetiikalle: alkuvoimaista elokuvaa täynnä rosoja, kauneutta, elämän vastustamatonta ihmeellisyyttä. Vimmainen, taianomainen pieni elokuvahelmi nimeltä Wendy lukeutuu ehdottomasti vuoden indie-tapauksiin.

Suomen elokuvasäätiö Ohjelmistotuki 2020.

    

Näytösajat ja liput

Esitystapa tai premium-sali

Ajankohta

Event Cinema ja muut näytöstyypit

Tekstitys

Kieli

Ikäraja

Voit valita useamman hakuvaihtoehdon

Tennispalatsi, Helsinki

15:40

Tennispalatsi, Helsinki, sali 12

Kieli: englanti | Tekstitys: suomi, ruotsi

2D

18:15

Tennispalatsi, Helsinki, sali 11

Kieli: englanti | Tekstitys: suomi, ruotsi

2D

20:35

Tennispalatsi, Helsinki, sali 6

Kieli: englanti | Tekstitys: suomi, ruotsi

2D

Sello, Espoo

17:00

Sello, Espoo, VIP-sali

Kieli: englanti | Tekstitys: suomi, ruotsi

VIP-sali 2D

Itis, Helsinki

17:10

Itis, Helsinki, LUXE 4

Kieli: englanti | Tekstitys: suomi, ruotsi

LUXE 2D