Joker

2 t 2 min  |  Draama, Jännitys, Rikoselokuva  |  Ensi-ilta: 4.10.2019

Joaquin Phoenix näyttelee Jokeria 4.10. ensi-iltansa saavassa elokuvassa, joka tuo valkokankaille ohjaaja Todd Phillipin näkemyksen pahamaineisesta DC-pahiksesta. Liput myynnissä perjantaista 20.9. klo 10 alkaen!

Huomioithan, että kasvot peittäviä maskeja tai leluaseita ei sallita teattereissamme. Ne voi jättää elokuvan ajaksi henkilökunnalle. Saat asusteet takaisin elokuvasta poistuttaessa.

Väkijoukossakin itsensä yksinäiseksi tunteva Arthur Fleck etsii edes jonkinlaista yhteyttä. Kulkiessaan pitkin Gotham Cityn nokisia katuja hän pitää yllä kahta naamiota. Yhden hän maalaa kasvoilleen päivätyötään varten. Toista hän ei pysty poistamaan; se on hahmo, johon hän turhaan pakottaa itsensä tunteakseen olevansa osa ympäröivää maailmaa eikä väärinymmärretty mies, jota elämä jatkuvasti kohtelee kaltoin. Isättömällä Arthurilla on hauras äiti, hänen paras ystävänsä, joka nimittää häntä Happyksi. Tämä lempinimi on luonut Arthurille hymyn, joka kätkee hänen tuskansa. Mutta teinien pahoinpidellessä häntä kadulla, pukumiesten pilkatessa häntä metrossa ja klovnikollegojen kiusatessa häntä töissä Arthur ajautuu yhä kauemmaksi yhteiskunnasta.

Todd Phillipsin tuottama, ohjaama ja osittain käsikirjoittama ”Joker” on hänen näkemyksensä pahamaineisesta DC-pahiksesta. Se on syntytarina, joka loittonee hahmon perinteisestä mytologiasta. Phillipsin tutkielma Arthur Fleckista, jota Joaquin Phoenix herkullisesti tulkitsee, on kertomus miehestä, joka yrittää löytää paikkansa Gothamin rikkinäisessä yhteiskunnassa. Kaivatessaan edes pientä valonpilkahdusta elämäänsä Arthur kokeilee siipiään stand up -koomikkona, mutta huomaa pian olevansa itse vitsien kohteena. Joutuessaan apatian ja julmuuden noidankehään ja lopulta petoksen uhriksi Arthur tekee huonoja päätöksiä yksi toisensa jälkeen saaden aikaan synkkien tapahtumien ketjureaktion.

    

Näytösajat ja liput

Esitystapa tai premium-sali

Ajankohta

Event Cinema ja muut näytöstyypit

Tekstitys

Kieli

Voit valita useamman hakuvaihtoehdon

Tennispalatsi, Helsinki

10:30

Tennispalatsi, Helsinki, sali 12

Kieli: englanti | Tekstitys: suomi, ruotsi

2D

17:20

Tennispalatsi, Helsinki, ISENSE

Kieli: englanti | Tekstitys: suomi, ruotsi

ISENSE 2D

20:55

Tennispalatsi, Helsinki, sali 2

Kieli: englanti | Tekstitys: suomi, ruotsi

2D K18 - Anniskelua salissa

Itis, Helsinki

12:30

Itis, Helsinki, sali 5

Kieli: englanti | Tekstitys: suomi, ruotsi

2D

15:30

Itis, Helsinki, LUXE 3

Kieli: englanti | Tekstitys: suomi, ruotsi

LUXE 3 2D

20:15

Itis, Helsinki, IMAX

Kieli: englanti | Tekstitys: suomi, ruotsi

IMAX 2D

Omena, Espoo

17:00

Omena, Espoo, ISENSE

Kieli: englanti | Tekstitys: suomi, ruotsi

ISENSE 2D

20:40

Omena, Espoo, sali 2

Kieli: englanti | Tekstitys: suomi, ruotsi

2D

Flamingo, Vantaa

17:30

Flamingo, Vantaa, sali 1

Kieli: englanti | Tekstitys: suomi, ruotsi

2D

19:40

Flamingo, Vantaa, sali 5

Kieli: englanti | Tekstitys: suomi, ruotsi

2D

Sello, Espoo

17:50

Sello, Espoo, Sello 3

Kieli: englanti | Tekstitys: suomi, ruotsi

2D

20:00

Sello, Espoo, Sello 4

Kieli: englanti | Tekstitys: suomi, ruotsi

2D

Kinopalatsi, Helsinki

21:15

Kinopalatsi, Helsinki, sali 1

Kieli: englanti | Tekstitys: suomi, ruotsi

2D