NV18: Industrial Accident: The Story of Wax Trax! Records

1 t 35 min  |  Dokumentti, Night Visions  |  Ensi-ilta: 21.11.2018

Ikäraja: 12

Wax Trax! Records oli sekä skenen kohtaamispaikkana toiminut chicagolainen levykauppa että koko nykymusiikin mullistanut levy-yhtiö. Uunituore Industrial Accident: The Story of Wax Trax! Records kertoo molempien tarinan viihdyttävästi ja kaunistelematta.

Jim Nash ja Dannie Flesher perustivat ensimmäisen levykauppansa 1970-luvulla Coloradon osavaltion Denveriin. Vuonna 1978 parivaljakko myi kaupan ja perusti uuden Wax Traxin Chicagoon. Laarit täytettiin punkilla sekä uuden aallon ja teollisen konemusiikin artistien levyillä. Kaupasta muodostui nopeasti alan harrastajien mekka ja suosittu kokoontumispaikka.

Pian syntyi myös kaupan nimeä kantava levy-yhtiö, jonka vaikutus elää yhä vahvana. Yhtiö julkaisi levyjä sellaisilta legendaarisilta artisteilta kuin Brian Eno, Ministry, Front 242, Laibach, KMFDM, Suicide ja Chris & Cosey.

Industrial Accident ei ole ainoastaan laadukas musiikkidokumentti, vaan myös Wax Traxin perustajien Jimin ja Dannien rakkaustarina. Julkihomon pariskunnan menestystarina on yhtä aikaa innostava ja koskettava.

Jimin tytär Julia Nash perusti Wax Trax -labelin uudelleen vuonna 2014. Hän on myös dokumentin ohjaaja, jolla on ollut käytössään kaikki mahdollinen arkisto- ja videomateriaali. Wax Traxin sympaattista tarinaa muistelevat kameran edessä myös kaikki relevantit asianosaiset.

Ohjaus: Julia Nash, Mark Skillicorn

Mukana mm. Jim Nash, Dannie Flesher, Jello Biafra, Al Jourgensen, Ivan Novak, Trent Reznor

USA 2018

Kieli: englanti, ei tekstitystä

    

Näytösajat ja liput

Valinnoillasi ei löydy näytöksiä.