A Silent Voice

2 t 10 min  |  Animaatio, Event cinema  |  Ensi-ilta: 10.4.2018

Originaali japaninkielinen versio, tekstitys englanniksi.

Silent voice on sydämellinen, koskettava ja romanttinen anime-draama, joka seuraa nuorta koululaista nimeltä Shoko. Uuteen kouluun siirtymisen jälkeen Shokoa kiusataan kuulon heikkenemisen takia ja luokan johtohahmo Shouya kiusaa häntä eniten. Kun Shokon on lopulta pakko siirtyä toiseen kouluun, Shouyan luokkakaverit vuorostaan eristävät hänet joukostaan julman käyttäytymisen takia.

Vuosia myöhemmin, nuorena aikuisena, Shouya kärsii syyllisyyttä siitä että nöyryytti ja kiusasi Shokoa. Ilman ystäviä ja määränpäätä olevaa elämää viettävä Shouya päättää etsiä Shokon ja yrittää sovittaa tekonsa. Mutta onko se liian myöhäistä, ja mitä Shokon reaktio voi olla?

Silent Voice on kertomus kiusaamisesta, anteeksiannosta ja lapsuuden suhteista.

Esitykset tiistaina 10.4. ja maanantaina 16.4. Helsingissä (Tennispalatsi), Tampereella (Plevna) ja Turussa (Kinopalatsi). HUOM! Yleisön toiveesta LISÄNÄYTÖKSET maanantaina 23.4. klo 17.00 Helsingissä (Tennispalatsi), Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa ja Tampereella (Plevna) sekä maanantaina 7.5. Helsingin Tennispalatsissa ja Turun Kinopalatsissa.

    

Näytösajat ja liput

Valinnoillasi ei löydy näytöksiä.

Kuvat