Yrittäjä

1 t 17 min  |  Dokumentti, Kotimainen  |  Ensi-ilta: 23.3.2018

Ei tänne olla lepäämään tultu

Yrittäjä on karnevalistinen elokuva yrittämisen innosta ja eetoksesta, kahdesta yrityksestä kahdessa hyvin erilaisessa Suomessa.

Elokuvassa Laineen kuusihenkinen perhe tekee työtä tyhjenevällä kotikylällään Honkajoella. Perhe pyörittää tivolia ja ajaa liha-autollaan ympäri maakuntaa myyden perinnelihaa.

Samaan aikaan pääkaupunkiseudulla Maija Itkonen ja Reetta Kivelä saavat hullun idean valmistaa kaurasta proteiiniruokaa. Naiset hankkivat tehtaan ja tilaavat Kiinasta ensimmäisen tuotantokoneen. Syntyy ihme nimeltä nyhtökaura, jota kaikki haluavat, mutta jota ei aluksi saa mistään.

Yrittäjä on hauskan hellä kuvaus sirkushupeja, lihaa ja kauraa kauppaavista ihmisistä, joilla on intoa ja hullunrohkeutta lähteä tavoittelemaan unelmiaan.

Virpi Suutari on kahdella Jussilla palkittu ohjaaja ja hän on maailmalla tunnettu ja arvostettu dokumentaristi, jonka elokuvat ovat voittaneet lukuisia kansainvälisiä palkintoja ja olleet ehdolla mm. EFA-palkinnon saajaksi. Suutarin elokuviin lukeutuvat mm. Auf Wiedersehen Finnland (2010), Hilton! (2013), Eedenistä pohjoiseen (2014) ja Eleganssi (2016).

Elokuvan on leikannut Jussi Rautaniemi (Hymyilevä mies, Katto, Eedenistä pohjoiseen), kuvannut Heikki Färm F.S.C., musiikin on säveltänyt Sanna Salmenkallio ja äänisuunnittelusta vastaa Olli Huhtanen.

Elokuvan ovat tuottaneet Oktober Oy:n Joonas Berghäll (Kuun metsän Kaisa, Äidin toive, Miesten vuoro) ja Satu Majava (Kuun metsän Kaisa, Äidin toive).

Kieli: suomi, englanti, kiina. Elokuvassa on suomenkielinen tekstitys niissä kohdissa, joissa puhutaan muuta kieltä kuin suomea.

    

Näytösajat ja liput

Valinnoillasi ei löydy näytöksiä.