R&A 16: Wiener Dog

1 t 28 min  |  Rakkautta&Anarkiaa  |  Ensi-ilta: 16.9.2016

Englanninkielinen nimi tuo mieleen nakkisämpylän, suomalainen versio olutpakkauksen. Mahtaako mäyräkoira sille mitään? Ei. Kiinnostaako sitä? Vielä vähemmän.

Todd Solondzin ruskeaa huumoria tarjoava draamakomedia Wiener-Dog rakentuu neljästä novellimaisesta kertomuksesta. Niitä yhdistävät sijaiskärsijän roolin saava koira sekä Solondzille ominaiset henkilöhahmot, joiden kurottelut kohti muita ihmisiä ja jonkinlaista onnellisuutta johtavat yleensä vain traagisiin epäonnistumisiin ja vaivaannuttaviin hetkiin.

Syövästä toipuvan Remi-pojan (Keaton Nigel Cooke) lahjakoira onnistuu kirjaimellisesti pistämään kliinisen hillityn perheidyllin paskaksi, ja äiti (Julie Delpy) vie koiran lopetettavaksi. »Doodyn» pelastaa eläintenhoitaja Dawn (Greta Gerwig), joka ottaa sen hoiviinsa ennen päätymistään päämärättömälle automatkalle entisen koulukiusaajan Brandonin (Kieran Culkin) kanssa. Kun koira on loppusijoitettu Solondzille poikkeuksellisen onnellisesti Downin syndroomaa sairastavan pariskunnan luokse, tavataan epätoivoisiin tekoihin asti katkeroitunut, Storytelling-elokuvan (R&A 2001) itseironiasta muistuttava elokuvakäsikirjoittaja (Danny DeVito), elämänvalintojensa hedelmiä keräävä kärttyisä isoäiti sekä koira nimeltä Syöpä.

Wikipedian mukaan mäyräkoirat ovat luonteeltaan ystävällisiä, leikkisiä ja tasapainoisia – kaikkea sitä, mitä Solondzin henkilöhahmot eivät. Mutta kuten Remin äitikin muistuttaa: koira ei ole ihminen.

KATRI TENHOLA

Kieli: englanti / Tekstitys: ruotsi

    

Näytösajat ja liput

Valinnoillasi ei löydy näytöksiä.