R&A 16: Tango Suomi

1 t 20 min  |  Rakkautta&Anarkiaa  |  Ensi-ilta: 16.9.2016

Tanssilattialla pariskunnat nojaavat toisiinsa vakavina ja eleettöminä, mutta sisällä riehuu tunteiden myrsky. Reijo Porkan 1970-luvulla ikuistamissa tanssilavakuvissa tiivistyy suomalaisen tangon olemus. Mutta millaisena tämä estetiikka näyttäytyy tangon syntysijoilla Argentiinassa? Miksi suomalaiset ovat hulluna tangoon, ja mitä suomalainen tango oikeastaan edes on? Tätä lähti selvittämään argentiinalainen Gabriela Aparici kuultuaan Kaurismäen veljesten leffoissa tutun oloista mutta kuitenkin vierasta musiikkia.

Tutkiessaan suomalaista tangoa, tätä pohjoista kuriositeettia, Aparici löytää melankolisen ja nostalgiaan taipuvaisen kansan, joka tarvitsee tangoa tunteidensa tulkiksi. Suhdettaan tangoon erittelevät muun muassa M. A. Numminen, Mika Kaurismäki, Johanna Juhola, Tuomari Nurmio ja Markus Allan. Ääniraidalla taituroivat Olavi Virta, Annikki Tähti, Eino Grön, Reijo Taipale ja Vallilan Tango.

Dokumentissa liikutaan Suomen ja Argentiinan välillä tangon määritelmän perässä. Vaikka molemmat kansat näkevät toisensa yhtä eksoottisina, Aparici osoittaa musiikin elävän ja muuttuvan ajassa sekä sopeutuvan paikallisiin olosuhteisiin; se on rajatonta ja yhdistävää.

Tango Suomi välittää valkokankaalle hienosti tangon intensiteetin, johon voi kääriytyä hetkeksi kuin lämpimän, lohdullisen viltin syleilyyn.

MAARET LOUHELAINEN

Kieli: englanti, espanja, suomi / Tekstitys: englanti

    

Näytösajat ja liput

Katso myös » Omat näytökset!

Valinnoillasi ei löydy näytöksiä.