R&A 16: El Clan

1 t 48 min  |  Rakkautta&Anarkiaa  |  Ensi-ilta: 16.9.2016

Voiko todellisesta sarjamurhaajaperheestä tehdä veijarijännärin? Argentiinan Oscar-ehdokkaaksi kolmella elokuvallaan valittu Pablo Trapero vastaa.

Maansa merkittävämmäksi ohjaajaksi itseään hivuttava Trapero on viimeisimmissä elokuvissaan tarttunut yhteis- kuntansa viheliäisiin ongelmiin yksittäisten ihmisten toivottomien intohimojen kautta. Carancho (R&A 2011) on melankolinen rakkaustarina Argentiinan kohtuuttomien liikennekuolemalukujen ympärillä rehottavasta korruptiosta, White Elephant (R&A 2012) yhden syntisen pyhimyksen tuulimyllytaistelu valtiollista slummien kurjistamista vastaan.

El Clan on tositarina 1980-luvun alussa ihmisiä Buenos Airesissa kaapanneesta ja murhanneesta Arquímedes Pucciosta ja hänen perheestään. Demokratisoituva maa poti vieroitusoireita militaarivallan romahdettua: kommunistivainoharhoista kärsinyt hallinto katsoi pitkään tiedustelu- ja kyydityskonkari Puccion bisnestä sormien läpi.

Trapero sekoittaa Brian De Palmalle kumartavaa rikoselokuvaa perhesaagaan ja hivelee samalla huolestuttavasti kieltä poskessaan alleviivamalla väkivaltaa aurinkoisella aikalaispopilla ja hikisellä naimisella. Kotimaassaan huippusuosittu koomikko Guillermo Francella on hävittänyt psyko-Puccion roolia varten lupsakasta olemuksestaan kaiken, ennen kaikkea silmänsä. Yhtä hyisen katseen eteen jopa Udo Kier tappaisi.

TAPIO REINEKOSKI

Kieli: espanja / Tekstitys: englanti

    

Näytösajat ja liput

Valinnoillasi ei löydy näytöksiä.