R&A 14: Predestination

1 t 37 min  |  Rakkautta&Anarkiaa  |  Ensi-ilta: 18.9.2014

Australialaiset ohjaajaveljekset Michael ja Peter Spierig tarttuvat raikkaalla vimmalla yhteen kliseisimmistä elokuva-aiheista: aikamatkailuun. Predestination on amerikkalaisen tieteiskirjailija Robert A. Heinleinin novelliin perustuva jännityselokuva, jossa Ethan Hawken esittämä agentti matkustaa ajassa taaksepäin estääkseen The Fizzle Bomber -nimisen mielipuolen aikeet räjäyttää valtava pommi New Yorkissa.



Hawkesta ja umpisolmuisesta juonesta huolimatta elokuva on lopulta näyttelijätulokas Sarah Snookin suvereenia näytöstä. Lapsen synnytettyään sukupuolta vaihtanut John Doe on kokenut elämässään kovia ja kertoo elämäntarinansa pitkässä baarikohtauksessa Hawken esittämälle peiteagentille. Tapansa mukaan erinomainen, Snookin varjoon tosin ajoittain jäävä Hawke aikamatkustelee edestakaisin 1930- ja 1990-lukujen välillä tavalla, johon liittyy viulu ja viulukotelo.

Spierigin veljesten ohjauksesta, varsinkin loppua kohden kiihtyvässä aikatasokisasta, löytää vaikutteita Terry Gilliamin töistä. Predestinationin häpeilemättömän kimurantti tarinalabyrintti kiehtoo ylikierroksille asti.

Visa Högmander

Kieli: englanti / Tekstitys: -

    

Näytösajat ja liput

Valinnoillasi ei löydy näytöksiä.