R&A 14: Betoniyö

1 t 36 min  |  Rakkautta&Anarkiaa  |  Ensi-ilta: 18.9.2014

Nuori miehenalku katsoo peiliin, näky sumenee vesihöyryn taakse. Simon (Johannes Brotherus) kasvot vangitsevat katsojan heti ensimmäisistä unenomaisista kuvista alkaen. Mitä Simo itse näkee peilissä kohtalokkaan yön edetessä kohti tuhoisaa loppuaan?

Pirjo Honkasalo on Suomen harvoja kansainväliseen mestariluokkaan luettavia elokuvaohjaajia. Pitkään dokumenttien parissa työskennellyt Honkasalo ohjasi 15 vuoden tauon jälkeen uuden fiktioelokuvan, joka oli vuoden 2013 kulttuuritapaus Suomessa.

Betoniyö perustuu Pirkko Saision 1981 ilmestyneeseen aikalaisromaaniin. Romaani murtaa aallon Pirjo Honkasalon elokuvalle, joka murjoo odotuksia ja kurottaa inhimillisen totuuden häikäisevän karkeaan ytimeen. Honkasalo siirtää tapahtumat sujuvasti nykyaikaan. Väkivalta ja aggressio pesivät edelleen rakenteissa, erityisesti nuorten miesten maailmassa.

Äiti työntää teini-ikäisen Simon pitämään viimeisen kesäyön ajan huolta isoveljestä, joka on lähdössä vankilaan. Kuvioon liittyy vastapäiseen taloon matkalta palaava naapuri, jota Simo halveksii, pelkääkin, mutta joka ehkä salaa myös kiinnostaa.

Aikuisuutta ja miehuutta kohti kurkotteleva Simo kohtaa yön aikana kaksi vastakkaista sanomaa tarjoavaa profeettaa. Isoveli on kova, näennäisen välinpitämätön pessimisti. Naapurin nimettömäksi jäävä mies on ulkopuolinen veljesten betonilähiömaailmassa: taiteilija, homo, vieras. Ehkä juuri siksi hän ei ole menettänyt toivoa: hänen maailmassaan on edelleen yksi hyvä asia, rakkaus.

Visuaalisesti elokuva on verraton: voimakaskontrastinen mustavalkokuva on maagista, henkeäsalpaavaa katsottavaa.

Marjo Pipinen, Mika Siltala

Kieli: suomi / Tekstitys: englanti

    

Näytösajat ja liput

Valinnoillasi ei löydy näytöksiä.