Ruotsalainen hetki

1 t 16 min  |  Draama, Kotimainen  |  Ensi-ilta: 7.11.2014

Kari Lampikallio (Tommi Korpela) on iskelmälaulaja ja naisten kestosuosikki. Uusin hittibiisi ”Sylisi lämpöön” on soittolistojen ykkönen ja kaikki on muutenkin täydellistä, ihanaa Sonja-vaimoa (Minna Haapkylä) myöten. Karin elämässä on vain pari pientä säröä - Sonja on paitsi ihana, myös mustasukkainen psykopaatti, ja Karin amerikanraudan takakontissa on ruumista muistuttava mattokäärö. Tilanne vaatii nopeaa ratkaisua, sillä aamulla pitäisi lentää etelänlomalle pois talvisesta Helsingistä.

Epätoivoissaan Kari soittaa bändikavereilleen vuosien takaa ja pyytää heidät apuun. Harmi, ettei Kari ole miettinyt suunnitelmaansa aivan loppuun asti. Bändin kosketinsoittaja Elisa (Elina Knihtilä) on odottanut kaksikymmentä vuotta, että saisi Karin viimein omakseen. Ja Antero (Hannu-Pekka Björkman), peruskomppia palvova rumpali, on odottanut kaksikymmentä vuotta, että saisi Karin hengiltä.

Kari tietää kokemuksesta että silloin kun valehtelu, lahjonta ja kiristys eivät auta, on vedottava tunteisiin. Ja pidettävä bänditreenit. Siinä sivussa on tietenkin päästävä eroon ruumiista, miksei samalla myös rasittavasta Sonjasta. Seuraa kylmäverisiä tekoja, huikeita musiikkiesityksiä, rakkaudentunnustuksia ja vaivautuneita perunansyöntihetkiä. Mutta se sopii Karille, sillä Kari on kaveri, joka ei koskaan ole ollut sanansa mittainen mies.

Hannu-Pekka Björkmanin, Minna Haapkylän, Elina Knihtilän, Tommi Korpelan sekä käsikirjoittaja Teemu Kaskisen ja tuottaja Mark Lwoffin yhteistyönä syntyneen elokuvan toteutustavassa omaksuttiin ensemble-henkistä tekemistä teatterin puolelta. "Ohjaajan vastuun jako työryhmän ja erityisesti näyttelijöiden kesken osoittautui kiinnostavaksi työskentelymetodiksi", kertoo elokuvan toinen tuottaja Misha Jaari.

    

Näytösajat ja liput

Valinnoillasi ei löydy näytöksiä.