Only God Forgives

1 t 30 min  |  Draama, Jännitys  |  Ensi-ilta: 7.6.2013

Ryan Gosling ja Nicolas Winding Refn ovat Cannes’n elokuvajuhlilla parhaan ohjaajan palkinnon voittaneen Drive-elokuvan (2011) tapaan lyöttäytyneet jälleen yhteen ultracoolissa, voimakkaassa elokuvassa. Vuonna 2013 Cannes'n merkittävimmästä palkinnosta, Kultaisesta palmusta, kilpaileva Only God Forgives on räjähtävä tarina thai-nyrkkeilystä, huumekartelleista, kostosta ja Bangkokin alamaailman tavasta jakaa oikeutta.

Ryan Gosling (The Place Beyond the Pines, 2013) esittää Juliania, thai-nyrkkeilyklubin johtajaa. Klubin pyörittäminen on kuitenkin vain perheen kansainvälisen huumeimperiumin peitetoimintaa. Kun Julianin veli Billy murhataan, saapuu dominoiva gangsteriäiti Crystal (Kristin Scott Thomas) viemään suosikkipoikansa ruumiin kotiin ja vaatimaan Julianilta kostotoimia. Murhaajajahti johtaa julmuuden kierteeseen, jonka kapellimestarina sapeliaan heiluttaa kaupungin alamaailmalle oikeuksia jakava paikallinen seriffi.

Winding Refnin käsikirjoitus- ja ohjaustyön kerronta viljelee intensiivisiä mielikuvia äärimmäisestä raakuudesta elinvoimaisen hypnoottisen musiikin säestämänä. Only God Forgives on tanskalaisen Winding Refnin yhdeksäs ohjaustyö. Hän on ohjannut elokuvahistorian omaleimaisimpien elokuvien joukkoon kuuluvia teoksia, kuten Pusher-trilogia (1996-2005), Bleeder (1999) ja Valhalla Rising (2009).

    

Näytösajat ja liput

Valinnoillasi ei löydy näytöksiä.