Kon-Tiki

1 t 58 min  |  Draama, Seikkailu  |  Ensi-ilta: 19.4.2013

Puoli vuosisataa sitten nuori norjalainen seikkailija Thor Heyerdahl varmisti paikkansa historiankirjoituksessa tehdessään kuuluisan Kon-Tiki-retkensä, 4300 meripeninkulman pituisen käsittämättömän seikkailumatkan yli Tyynen valtameren aluksenaan balsapuusta rakennettu lautta. Tämä ei kuitenkaan ole koko tarina.

Komea ja karismaattinen Heyerdahl kehitti teorian, jonka mukaan Polynesian kansoittivat Etelä-Amerikasta länteen matkanneet ihmiset – eivät suinkaan Aasiasta itään matkanneet, kuten aikaisemmin oli luultu. Kukaan tieteellisen yhteisön jäsenistä ei suhtautunut Heyerdahlin teoriaan vakavasti. Kun amerikkalainen professori vitsaillen kehotti Heyerdahlia kokeilemaan purjehtimista balsapuisella lautalla Perusta Polynesiaan, Heyerdahl tajusi, että juuri näinhän hänen tuleekin tehdä. Hän päätti todistaa teoriansa oikeaksi tekemällä sittemmin legendaariseksi muotoutuneen merimatkan itse.

Nimettyään lauttansa auringon jumalan mukaan Kon-Tikiksi, Heyerdahl nosti purjeet Perussa yhdessä viiden miehistön jäsenen kanssa, joista kukaan ei tuntenut toista ennalta. Vain yksi heistä osasi purjehtia. Jos kohta hänkin pelkäsi vettä eikä osannut uida. Heyerdahl oli valmis uhraamaan kaiken ja jokaisen todistaakseen olevansa oikeassa.

Kon-Tiki-elokuva on Thor Heyerdahlin uskomatonta seikkailua kuvaava, parhaan ulkomaisen elokuvan kategoriassa Oscar-nominoitu elokuva. Viimeksi Joachim Rønning & Espen Sandberg -parivaljakolta valmistui elokuva Max Manus vuonna 2008.

Elokuva on norjankielinen.

    

Näytösajat ja liput

Valinnoillasi ei löydy näytöksiä.