R&A 11: Submarine

1 t 34 min  |  Rakkautta&Anarkiaa  |  Ensi-ilta: 15.9.2011

Brittikoomikko Richard Ayoaden esikoiselokuva on tummasävyinen draamakomedia ranskalaisen uuden aallon, Wes Andersonin ja varhaisen Woody Allenin hengessä. Tunnelmallinen ja tyylitietoinen kasvutarina on hurmannut sekä kriitikot että festivaaliyleisöt niin Euroopassa kuin rapakon takanakin.

Joe Dunthornen romaaniin perustuvan elokuvan kertoja-päähenkilö on walesilainen koulupoika Oliver Tate (Craig Roberts), joka yrittää pitää vanhempiensa rakoilevan avioliiton kasassa keinolla millä hyvänsä. Toisaalta hän vasta tapailee parisuhteen aakkosia tulitikkuleikkeihin mieltyneen ensirakkautensa Jordanan (Yasmin Page) kanssa. Vakavailmeinen Oliver on sukua sellaisille populaarikulttuurin unohtumattomille nörttinuorukaisille kuin Antoine Doinel, Adrian Mole ja Harold Chasen.

Tyyliteltyyn lähimenneisyyteen sijoittuva Submarine tavoittaa teini-iän angstisuuden ja sen pakahduttavan tunteikkuuden, jota elämää suuremmat elokuvat ja popmusiikki entisestään vahvistavat. Ennen esikoispitkäänsä Ayoade ohjasi musiikkivideoita muiden muassa Vampire Weekendille sekä Arctic Monkeysille, jonka nokkamies Alex Turner on säveltänyt elokuvan ääniraidan melankoliset popmelodiat.

-Lumi Tirronen

    

Näytösajat ja liput

Valinnoillasi ei löydy näytöksiä.

Kuvat