Robin Hood at Cannes

3 t 27 min  |  Toiminta, Seikkailu  |  Ensi-ilta: 12.5.2010

Cannesin elokuvajuhlien avajaiselokuvan ensi-iltajuhlallisuudet esitetään keskiviikkona 12.5. Suomessa ensimmäistä kertaa livenä elokuvateatteri Maximissa Helsingissä. Luvassa on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä reaaliajassa mukaan Cannesin elokuvajuhlien tunnelmaan.

Erikoisnäytös alkaa elokuvatähtien saapumisella Cannesin Palais des Festivalsiin punaista mattoa pitkin. Ennen Robin Hoodin elokuvaesitystä valkokankaalla nähdään mm. ohjaaja Ridley Scott, pääosaa esittävä Russell Crowe, Lady Marionia näyttelevä Cate Blanchett ja tuottaja Brian Grazer. Punaiselta matolta siirrytään seuraamaan Cannesin elokuvajuhlien avajaisseremoniaa.

Cannes-osuus alkaa n. klo 19.45 ja Robin Hood n. klo 21.00.

Kuningas Rikhardin kuoltua hänen riveissään palvellut Robin matkustaa korruptoituneen despoottisheriffin valtaamaan ja verottamaan Nottinghamiin. Toivoen voittavansa rakastamansa Lady Marionin puolelleen ja pelastavansa kylän, Robin vaarallisine joukkoineen alkaa ryöstää yläluokkaa korjatakseen sheriffin aiheuttamat vääryydet. Englanti on kuitenkin niin heikko vuosikymmenten sodasta ja alttiina sen sisältä ja kauempaa tuleville uhille, että Robin miehineen kutsutaan apuun suojelemaan maataan joutumasta veriseen sisällissotaan ja palauttamaan Englanti suuruuteensa.

Ohjaus: Ridley Scott

Pääosissa: Russell Crowe, Cate Blanchett, Mark Strong, Kevin Durand, Max von Sydow, Matthew Macfadyen, Danny Huston, William Hurt, Mark Addy

    

Näytösajat ja liput

Valinnoillasi ei löydy näytöksiä.

Kuvat