Kreivitär

The Countess

1 t 38 min  |  Draama  |  Ensi-ilta: 7.8.2009

2 päivää Pariisissa -elokuvalla hurmanneen Julie Delpyn toinen ohjaustyö kertoo legendaarisen Erzsébet Báthoryn (1560-1614) tarinan. Delpy itse esittää unkarilaista kreivitärtä, joka uskoi pysyvänsä ikuisesti nuorena ja kauniina kylpemällä neitsyiden veressä.

Báthory on listattu Guinnesin Ennätystenkirjassa varsin kyseenalaisiin faktoihin nojautuen historian suurimmaksi sarjamurhaajaksi. Legendan avaaminen on innoittanut lukuisia elokuvantekijöitä. Kreivittären roolissa on aiemmin nähty Paloma Picasso, Lucia Bosé, Ingrid Pitt ja Anna Friel, mutta Delpyn tulkinta on kaikkein uskottavin. Kauhuelokuvan sijaan kyseessä on muotokuva kiehtovasta ja monisäikeisestä persoonasta, joka joutuu hovijuonittelujen uhriksi mutta ei ole viaton itsekään.

Báthoryn ympärillä mehiläisparven lailla pörräävinä miehinä nähdään Daniel Brühl (Goodbye Lenin, Inglourious Basterds), William Hurt (Huuma) ja Sebastian Blomberg (Baader Meinhof Complex). Uskottua hovineitoa esittää 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää -elokuvassa läpilyönyt Anamaria Marinca. Opettajan roolissa nähdään Klaus Kinskin poika Nanhoï Nikolai Kinski.

Ohjauksen ja pääosan lisäksi Delpy vastaa jälleen myös elokuvan käsikirjoituksesta ja erinomaisesta musiikista, joka yhdessä Martin Ruhen (Control) tyylikkään kuvausjäljen kanssa antaa elokuvalle jylhän goottilaisen tunnelman.



Ohjaus: Julie Delpy

Pääosissa: Julie Delpy, Daniel Brühl, William Hurt, Anamaria Marinca, Andy Gatjen, Sebastian Blomberg, Nikolai Kinski

    

Näytösajat ja liput

Valinnoillasi ei löydy näytöksiä.