Rottatouille (orig)

2 t 1 min  |  Animaatio  |  Ensi-ilta: 19.10.2007

ORIGINAALIVERSIO! Suom. ja ruots. tekstit.

Kiidätettyään elokuvayleisön uskomattomille seikkailuille autojen, supersankarien, kalojen ja lelujen maailmaan Pixar Animation Studiosin ("Autot", "Nemoa etsimässä", "Ihmeperhe") ilmiömäiset tarinankertojat luovat silmiemme eteen aivan uudenlaisen ja omaperäisen maailman, jonka onnistuu yhdistää niinkin vastakkaiset asiat kuin viiden tähden gourmet-ravintolat ja rotat.

Uudessa animaatioseikkailussa tutustutaan siimahäntään nimeltä Remy, joka unelmoi pääsevänsä vielä jonain päivänä suureksi ranskalaiseksi keittiömestariksi perheen vastustelusta ja alan varsin ilmeisestä rottakammosta huolimatta. Mutta kuinka ollakaan kohtalo heittää Remyn Pariisin viemäreihin juuri mestarikokki Auguste Gusteaun ravintolan alapuolelle. Vaikka Remy on melko epätavallinen - ja varsinkin epätoivottu - vieras hienon ravintolan keittiössä, sen kokkaamista kohtaan tuntema palo laukaisee käyntiin riemukkaan ja jännittävän rottajahdin, joka ennen pitkää saa koko Pariisin ravintolamaailman kiehumaan.

Remy joutuu lopulta valitsemaan, haluaako se kuunnella kutsumustaan vai viettää tavallista rotan elämää. Se oppii ystävyyden ja perheen sekä itsensä hyväksymisen merkityksen - se nyt vain sattuu olemaan rotta, joka haluaa olla kokki.

Huom! Alkukuvana Pixarin animaatio "Lifted" (9 min)

Ohjaus: Brad Bird

Pääosissa (orig. ääninä): Patton Oswalt, Ian Holm, Lou Romano, Brian Dennehy, Peter Sohn, Peter O'Toole, Brad Garrett, Janeane Garofalo, John Ratzenberger

    

Näytösajat ja liput

Valinnoillasi ei löydy näytöksiä.