WALL-E (orig)

1 t 44 min  |  Animaatio  |  Ensi-ilta: 5.9.2008

Uurastettuaan vuosisatoja ypöyksin siinä tehtävässä, mihin se oli alun perin rakennettu, WALL-E (lyhenne sanoista Wattipää Automaatti Likasyöppö Lastari - Ekokone) löytää elämälleen uuden tarkoituksen (krääsän keräämisen lisäksi), kun se tapaa viehättävän etsintärobotin nimeltä EVA. EVA hoksaa pian, että WALL-E on huomaamattaan keksinyt ratkaisun, jolla voidaan pelastaa planeetan tulevaisuus, ja kiiruhtaa kertomaan uutisen ihmisille (jotka ovat kärsimättömästi odottaneet sanaa siitä, olisiko kotiin jo turvallista palata). Samaan aikaan WALL-E etsii EVA:a ympäri galaksia ja tulee käynnistäneeksi yhden elokuvahistorian jännittävimmistä ja mielikuvituksellisimmista seikkailukomedioista.

Mukaansa tälle huikealle matkalle halki villiäkin villimpien tulevaisuudenvisioiden WALL-E saa hulvattoman hahmokaartin, johon kuuluvat muiden muassa lemmikkitorakka ja epäkuntoisten romurobottien sankarillinen joukkio.

ORIGINAALIVERSIO suom. ja ruots. teksteillä.

Alkukuvana animaatio "Presto" (5 min).

Ohjaus ja käsikirjoitus: Andrew Stanton

Pääosissa (orig. ääninä): Ben Burtt, Elissa Knight, Fred Willard, Jeff Garlin, Sigourney Weaver, John Ratzenberger

    

Näytösajat ja liput

Valinnoillasi ei löydy näytöksiä.