Maata meren alla

1 t 26 min  |  Komedia, Draama, Kotimainen  |  Ensi-ilta: 23.1.2009

Maata meren alla kertoo ompelijaksi kouluttautuneesta Idasta (Amira Khalifa), joka asuu yhä adoptioäitinsä Katin (Marja Packalén) kanssa. Ida hakee töitä kehnolla menestyksellä, mutta aikaansaavan aktivistiäitinsä apua suorapuheinen tytär vähiten kaipaa.

Ystävänsä Villen (Matti Ristinen) rohkaisemana Ida kuitenkin löytää itsestään voiman ja halun lähteä liikkeelle - Berliiniin - ja todistaa näin äidilleen, että pärjää myös omillaan. Ida haluaa itsenäistyä, ihastua, löytää oman paikkansa ja rakentaa elämänsä, mutta mitä hänelle lopulta on jäämässä käteen?

Lenka Hellstedtin (Minä ja Morrison) ohjaama Maata meren alla on todenmakuinen draamaelokuva aikuistumisesta, perhesiteistä, rakkauden kaipuusta ja hyväksytyksi tulemisesta. Elokuva on koskettava kasvutarina, jonka hersyvä komiikka syntyy arjen pienistä asioista.

Ohjaus: Lenka Hellstedt

Pääosissa: Amira Khalifa, Marja Packalén, Matti Ristinen, Leena Uotila, Jarkko Niemi

    

Näytösajat ja liput

Valinnoillasi ei löydy näytöksiä.