Shine a Light

2 t 4 min  |  Musiikki  |  Ensi-ilta: 18.4.2008

Martin Scorsesen ohjaama elokuva legendaarisesta Rolling Stones -yhtyeestä.

Scorsese kokosi ansioituneen kuvausryhmän tallentamaan maailman legendaarisimman rock'n roll bändin raakaa energiaa kahteen Rollareiden konserttiin Beacon teatterissa lokakuun 29. ja marraskuun 1. päivänä 2006. Kuvauksiin käytettiin kuuttatoista 35 mm kameraa ja yhtä Genesis Hi Def kameraa, joilla taltioitiin yli 150 000 metriä filmiä konserteista. Elokuvassa nähdään myös harvinaista arkistomateriaalia, sekä uusia kulissien takana kuvattuja tapahtumia ja haastatteluja. Scorsesen laajamittaisen kuvausmateriaalin ja henkilökohtaisen otteen avulla katsoja pääsee lähemmäksi Rolling Stonesia kuin koskaan ennen.

Elokuvan tuotannon ovat rahoittaneet Steve Bing, Shangri-La Entertainment ja Rollareiden pitkäaikainen promoottori Michael Cohl, Concert Promotions International. Executive-tuottajina ovat Mick Jagger, Keith Richards, Charlie Watts and Ronnie Wood.

Ohjaus: Martin Scorsese

    

Näytösajat ja liput

Valinnoillasi ei löydy näytöksiä.

Kuvat