Precious

1 t 52 min  |  Draama  |  Ensi-ilta: 5.3.2010

Precious on elämänmakuinen ja toivoa täynnä oleva elokuva vaikeuksien yli pääsemisestä ja selviytymisestä. Oscar-voittaja Crashin tuottajana kannuksensa saaneen Lee Danielsin ohjaama Prescious on vuoden vahvimpia ja kehutuimpia amerikkalaisia draamoja. Elokuva keräsi 6 Oscar-ehdokkuutta, mm. parhaan elokuvan, ohjauksen ja sovitetun käsikirjoituksen sarjoissa.

Vuoden 1987 New Yorkiin sijoittuvan tarinan päähenkilö on 16-vuotias Clareece ”Precious” Jones (Gabourey Sidibe Oscar-ehdokkuuden ansainneessa esikoisroolissaan), jonka elämä on ajautunut todelliseen umpikujaan. Precious on raskaana jo toista kertaa ja kotona hän joutuu passaamaan hirviömäistä äitiään (roolistaan sekä Golden Globella että Oscarilla palkittu Mo’Nique). Koulunkäynti on Preciousille tuskaa, sillä hän kuuluu siihen joukkoon, jonka surullisenkuuluisa amerikkalainen koulujärjestelmä on jättänyt luku- ja kirjoitustaidottomaksi. Eniten Preciousin mieltä painaa kuitenkin kipeä salaisuus siitä, kuka on hänen lastensa isä.

Vaikka Preciousin tilanne on toivoton, hän ei luovu toivosta. Vastoinkäymiset saavat Preciousin vetäytymään kuoreensa, mutta sisimmässään hän tietää, että elämällä on vielä annettavaa. Preciousin tilaisuus tulee, kun hän pääsee uuteen kouluun. Kärsivällisen ja hyväsydämisen opettajattaren (Paula Patton) tuella tulevaisuus alkaa vähitellen näyttää hiukan valoisammalta. Päästäkseen oman elämänsä herraksi Preciousin on kohdattava synkimmät salaisuutensa silmästä silmään.

Elokuvan sivuosia tähdittävät laulajina paremmin tunnetut Mariah Carey ja Lenny Kravitz roolisuorituksissa, jotka paljastavat, että näissä isojen areenoiden tähdissä on todellista näyttelijän ainesta.

Ohjaus: Lee Daniels

Pääosissa: Gabourey Sidibe, Mo'Nique, Paula Patton, Sherri Shepherd, Lenny Kravitz, Mariah Carey

    

Näytösajat ja liput

Valinnoillasi ei löydy näytöksiä.

Kuvat