Mandela: Pitkä tie vapauteen

Mandela: Long Walk to Freedom

2 t 26 min  |  Draama, Elämäkerta  |  Ensi-ilta: 14.2.2014

”Rakkaus vapautti kansakunnan, ei politiikka”, sanoo Apartheidin vastaisen kamppailun perikuva, Etelä-Afrikan ensimmäinen musta presidentti, rauhannobelisti Nelson Mandela (s. 1918). Mutta miten koetellun xhosa-heimon johtajan pojasta tuli ensin hallituksen pelkäämä ja poliisin jahtaama vihollinen, ja lopulta valtion päämies ja kansainvälinen vapauden symboli?

Mandela: Pitkä tie vapauteen tuo valkokankaille suurmiehen värikkään ja toiminnantäyteisen elämäntarinan lapsuudesta poliittiseen vankeuteen ja Etelä-Afrikan ensimmäiseen demokraattiseen presidenttivalintaan asti. Niin Mandelan itsensä kuin hänen kansansakin vapauden hinta on kallis, mutta matkalla oikeudenmukaisuuden voittoon tämä koko maailman tuntema huippuasianajaja taistelee periksiantamattomasti ihmisoikeuksien puolesta sorron ja syrjinnän ikeessä. Pitkällä tiellä vapauteen kuhisee kulisseissa myös kokonaan toinen maailma, sillä oman elämänsä Mandela on mies, joka ei voi vastustaa syvän rakkautensa kohteita: naisia, autoja ja nyrkkeilyä.

Vuonna 2013 Mandelan 95-vuotissyntymäpäivän kunniaksi tehty elokuva Mandela: Pitkä tie vapauteen saa Suomessa ensi-iltansa 14.2.2014. Elokuva perustuu Mandelan samannimiseen omaelämäkertaan (WSOY, 2010), joka on juuri julkaistu myös Bon-pokkarina. Elokuvan pääroolissa nähdään brittinäyttelijä Idris Elba (Prometheus, Thor sekä tv-sarjat Luther ja The Wire).

    

Näytösajat ja liput

Valinnoillasi ei löydy näytöksiä.