R&A 11: Zindagi Na Milegi Dobara

3 t 0 min  |  Rakkautta&Anarkiaa  |  Ensi-ilta: 15.9.2011

Miten käy kauhea kankkunen intialaisilta poikamiehiltä, kun kollikolmikko lähtee Espanjaan roadtrippailemaan?

Zindagi Na Milegi Dobarasta (2011) tulee asetelmaltaan mieleen Kauhea kankkunen (2009). Krapuloista ei kuitenkaan kärsitä, sillä alkoholia ei kulu litrakaupalla. Eikä poikamiesten elostelu ole kovin suurieleistä muutenkaan.

Kabir (Abhay Deol) on menossa naimisiin Natashan (Kalki Koechlin) kanssa erään sattumuksen vuoksi. Sitä ennen sulhanen tahtoo kokea ikimuistoisen reissun kavereidensa Arjunin (Hrithik Roshan) ja Imranin (Farhan Akhtar) kanssa.

Krapulassa vellomisen sijaan päähenkilöt käyvät vuorollaan läpi elämänsä traumoja ja pääsevät niistä eroon kohtaamalla haasteensa.

Elokuva on kuvattu Espanjassa, Lontoossa ja Intiassa. Pääpainon ollessa Espanjan lämpimissä maisemissa tuntuu välillä siltä, ettei katsoisi intialaista elokuvaa laisinkaan. Myös näyttelijöiksi on valittu ainakin osittain kasvoja, joiden piirteet ovat länsimaalaisia. Tanssi- ja musiikkijaksoja mahtuu pakettiin muutama.

Pääpari näytteli yhdessä Anurag Kashyapin elokuvassa Dev.D (2009), joka oli postmoderni mukaelma 1930-luvun intialaisesta klassikkoelokuvasta Devdas.

Elokuvassa käydään myös Valencian kuuluisilla tomaattifestivaalileilla, mitä varten paikalle tarvittiin runsaan ihmisjoukon lisäksi 16 000 kiloa tomaatteja.

-Anna Pesonen

    

Näytösajat ja liput

Valinnoillasi ei löydy näytöksiä.

Kuvat