Elokuvat
 


   Metropolitan Opera
   HD Live -
esitykset,
   kausi 2009 - 2010

   ENCORE-esitykset »
 

Tutustu Liisa Ihmemaassa -elokuvan hahmoihin!

Tim Burtonin valloittavan vinksahtanut elokuvasovitus Lewis Carrollin klassikko-
romaanista LIISA IHMEMAASSA saa Suomen ensi-iltansa 12. maaliskuuta 2010.

 

ALIMAAILMA, käsikirjoittaja Linda Woolvertonin kertoman mukaan, on osa maapalloa. “Mutta se sijaitsee jossakin meidän maailmamme alapuolella. Sinne pääsee vain putoamalla kaninkoloon.” Kyseessä on sama mielikuvituksellinen maailma, jossa Liisa vieraili lapsena, mutta hän kuuli paikan nimen väärin ja erehtyi pitämään sitä “Ihmemaana”. Liisa, joka on nyt jo 19-vuotias, putoaa jälleen kaninkoloon, ja vaikka hän ei muistakaan edellistä seikkailuaan, hän tapaa Alimaailman vanhat asukkaat, joihin kuuluvat seikkailunhaluinen Murmeli, kaistapäinen Hullu Hatuntekijä, virnistelevä Irvikissa, kaalimato nimeltä Absolem, kaunis Valkea kuningatar ja tämän katkera sisar Punainen kuningatar. “Aika on mennyt eteenpäin”, Woolverton kertoo. “Punainen kuningatar hallitsee koko maata. Kaikki ovat hänen tossunsa alla. Ja koko Alimaailman väki tarvitsee Liisaa.” Sen jälkeen kun ilkeä Punainen kuningatar otti vallan, maata ovat kohdanneet kovat ajat. Kyseessä on kuitenkin ihmeellinen maailma, mikä voi selittää sen, että aikanaan paikkaa Ihmemaaksi luullut tyttö on nyt kutsuttu palauttamaan maa entiseen loistoonsa. Woolverton toteaa kuitenkin, että "Alimaailma on ollut Alimaailma aikojen alusta asti, kulloisestakin hallitsijasta riippumatta. Ja Alimaailma se tulee olemaankin hamaan loppuun asti.”

LIISA (Mia Wasikowska) on 19-vuotias neitokainen, joka pohtii tulevaisuuttaan. Itsenäisenä sieluna hän tuntee olevansa loukussa viktoriaanisen Lontoon kapeakatseisen naiskäsityksen puristuksessa. Liisa ei oikein tiedä, miten tasapainoilla omien unelmien ja toisten odotusten ristivedossa. Hänen rakkaan isänsä kuoltua hän osallistuu puutarhajuhliin äitinsä ja sisarensa kanssa, mutta hänen tietämättään tilaisuuden on samalla suunniteltu olevan hänen kihlajaisjuhlansa. Juuri kun pöyhkeän ja pitkästyttävän Hamish Ascotin on tarkoitus kosia Liisaa, tämä huomaa Valkean kanin, joka vilistää ympäri puutarhaa liiveineen ja taskukelloineen. Liisa kiiruhtaa pupun perään, mutta tipahtaa kaninkoloon ja suoraan Alimaailmaan, samaan paikkaan, jossa hän on vieraillut lapsena (ja kutsunut sitä Ihmemaaksi) - vaikkei hän sitä tai sen asukkaita itse enää muistakaan. Liisa tapaa jälleen hänen lapsuutensa ystävät, joihin lukeutuvat esimerkiksi kaalimato Absolem, Irvikissa, Tittelityy ja Tittelitom, ja tietysti Hullu Hatuntekijä - etsiessään todellista kohtaloaan. “Alussa Liisasta on hyvin vaivaannuttavaa ja epämukavaa olla oma itsensä”, Wasikowska sanoo. “Niinpä Alimaailman kokemus tarjoaa hänelle tilaisuuden löytää itsensä ja tuo itsevarmuutta miettiä tarkkaan, mitä hän oikein elämältään haluaa.” 

HULLU HATUNTEKIJÄ (Johnny Depp) ei ole vain avoin tunteistaan - hän suorastaan mainostaa alati ailahtelevia mielialojaan niin kasvoillaan kuin ulkoasullaankin. Hän on kärsimättömästi odottanut Liisan paluuta ja lienee yksi tämän uskollisimmista ystävistä, joka luottaa Liisaan silloinkin, kun muut ovat jo uskonsa menettäneet. Hän on peloton ja varjelee Liisaa, vaikka sitten oman nahkansa vaarantaen. Aiemmin Hatuntekijä on ylpeänä valmistanut hattuja Valkealle kuningattarelle, mutta on saanut kärsiä elohopeamyrkytyksestä – joka on hatuntekoprosessin valitettava sivuvaikutus - eikä ole aivan täysissä järjissään.

IRVIKISSA (äänenä Stephen Fry) on tarkkaan suittu juovikas kissa, jolla on kyky kadota näkyvistä ja ilmestyä taas. Se on tyynen viileä, rennon huoleton ja sillä on viettelevä hymy, jonka taakse sen on hyvä kätkeä pelkuruutensa. Ensimmäiseksi Liisa tapaa metsässä Irvikissan ruumiista irtautuneen pään, mikä tapahtuu pian sen jälkeen, kun hurja Pöyrtäjä on hyökännyt hänen kimppuunsa. Kissa tarjoutuu desinfioimaan naarmut Liisan käsivarresta nuolemalla ne puhtaiksi. Liisa kieltäytyy, mutta antaa kissan viedä hänet Hatuntekijän teekutsuille, missä Hatuntekijä soimaa sitä siitä, että se jätti heidät pulaan sinä päivänä, kun Punainen kuningatar otti Alimaailman haltuunsa. Irvikissa saa kuitenkin myöhemmin tilaisuuden hyvittää tekonsa käyttäen hyväkseen ainutlaatuisia kykyjään ja Hatuntekijän himoittua silinteriä.

MAALISKUUN RUSAKKO (äänenä Paul Whitehouse) isännöi Hullun Hatuntekijän teekutsuja. Vainoharhainen, hermoheikko ja lievän mielipuolinen rusakko vääntelee jatkuvasti käpäliään ja korviaan ja lisäksi sillä on tapana heitellä ympäriinsä teekannuja ja muita tavaroita. Se pitää ruoanlaitosta ja on yksi niitä harvoja koko Alimaailmassa, joka kykenee pakenemaan Punaisen kuningattaren kynsistä.
 

Lisää  Liisa Ihmemaassa -elokuvasta  Finnkinon sivuilla:  ESITTELY >>  /  TRAILERI >>
 

Elokuvat

Helsinki

 
Powered by MARKUS Cinema System - Modern Ticketing Solutions