Finnkino rakentaa Helsingin Itikseen Suomen ensimmäisen IMAX®-elokuvateatterin

 
Finnkino kehittää yhdessä Helsingin Itiksen kanssa Suomen elokuvateatterimaailmaa avaamalla loppuvuodesta 2018 huippumodernin Finnkino Itis -teatterin. Uusi yhdeksänsalinen teatteri on Suomen ensimmäinen IMAX®-elokuvateatteri.

– Olemme todella ylpeitä ja innoissamme, että saamme vihdoin julkistaa avaavamme Suomen ensimmäisen IMAX®-elokuvateatterin. Maailmanlaajuisesti tunnetuin IMAX®-teatteritekniikka ja Suomeen kauan odotettu IMAX®-sali on osa Itikseen rakentuvaa yhdeksän salin elokuvateatterikokonaisuutta, kertoo Finnkinon toimitusjohtaja Veronica Lindholm.

Lindholmin mukaan Helsingin Itäkeskus on uudelle huipputeatterille strateginen sijainti.

– Itä-Helsingistä ja sen lähialueilta on puuttunut täysmittainen elokuvateatteri ja sitä aukkoa olemme nyt paikkaamassa. Itäkeskuksen hyvien kulkuyhteyksien ansiosta odotamme Itis-elokuvateatteriin leffafaneja laajasti niin lähialueilta kuin metrolinjan varrelta ja muualtakin Suomesta. Uskomme, että Suomen ensimmäinen IMAX®-teatteri kiinnostaa, Lindholm sanoo.

Finnkino Itis avaa ovensa loppuvuodesta 2018

Noin tuhatpaikkaista Finnkino Itistä ja Suomen ensimmäistä IMAX®-teatteria on valmisteltu pitkään. Rakennesuunnittelu aloitettiin vuosi sitten ja tällä hetkellä teatterin tilalla on iso monttu, josta teatteri ensi vuoden aikana alkaa muotoutumaan.

– Finnkino Itiksen IMAX® on kauan odotettu ja tärkeä jatkumo Odeon-ryhmän IMAX®-yhteistyölle. Yhteinen menestyksemme Tukholman IMAX®-teatterin avaamisessa ja Odeonin ketjujen 21 muuta IMAX®-teatteria Euroopassa sekä Finnkinon erittäin korkeatasoinen teatteriosaaminen luovat meille erinomaiset lähtökohdat rakentaa Finnkino Itiksen IMAX®-teatterista unohtumaton kokemus kaikille elokuvien ystäville Suomessa, kommentoi IMAX Corporationin Euroopan ja Afrikan alueen toimitusjohtaja Giovanni Dolci.

– IMAX®in ensiluokkainen projisointitekniikka, joka tuottaa kristallinkirkasta kuvaa, yhdistettynä IMAX®in geometriseen, voimakkaaseen digitaaliseen äänentoistoon, luo leffafaneille maailman kokonaisvaltaisimman elokuvaelämyksen ja tunnelman kuin olisi mukana itse elokuvassa, Dolci kuvaa.

Tämänhetkisten suunnitelmien mukaan Finnkino Itiksen saliin tulee noin 315 m2:n kangas sekä IMAX®in oma 12.0-kanavainen Immersive Sound System -äänentoistojärjestelmä. Pohjoismaissa on tällä hetkellä Itikseen rakentuvan IMAX®-teatterin lisäksi vain kolme muuta IMAX®-teatteria.

Itiksestä kehitetään monipuolista, koko perheen elämyskeskusta

Itiksen kaupallinen ja operatiivinen johtaja Belinde Bakker pitää elokuvateatteria erinomaisena ponnahduslautana kauppakeskuksen uuden tavoiteposition saavuttamiseen.

- Asiakkaat odottavat kauppakeskusten tarjoavan shoppailun lisäksi erilaisia viihtymisen ja vapaa-ajan palveluita. Iloitsemme voidessamme vastata asiakkaidemme odotuksiin rakentamalla Suomen johtavan elokuvateatteriketjun Finnkinon kanssa Itikseen Suomen ensimmäisen IMAX®-elokuvateatterin, toteaa Bakker.

Huippumoderni elokuvateatteri saa seurakseen upouuden, korkeatasoisen ravintola-alueen. Lisäksi Itiksen nykyinen, Finnkinoa vastapäätä sijaitseva ravintolamaailma remontoidaan kokonaisuudessaan. Perheille suunnattuja palveluita parannetaan ja uuden viihdealueen suunnittelu on käynnistetty.

– Tavoitteemme on tehdä Itiksestä perheiden suosikkikohde shoppailuun ja vapaa-ajan viettoon. Suomen paras elokuvateatteri on paras mahdollinen lähtökohta hankkeellemme, kertoo Bakker.
 

 

 

IMAX Corporation yleisesti

IMAX on elokuvateknologian edelläkävijä, joka yhdistää tekniikan, arkkitehtuurin ja teatteriympäristön luoden kokonaan uusia maailmoja. Elokuvantekijät ja elokuvastudiot hyödyntävät IMAX-tekniikkaa ainutlaatuisella tavalla, joka luo yhteyden yleisön ja teoksen välille. IMAX on merkittävimpiä jakelualustoja suurimmille elokuville ympäri maailmaa. IMAXin pääkonttorit sijaitsevat New Yorkissa, Torontossa ja Los Angelesissa. Lisäksi sillä on toimistot Lontoossa, Dublinissa, Tokiossa ja Shanghaissa. Syyskuun lopulla oli 1302 IMAX-teatteria 75 maassa.

IMAX China, IMAX Corporationin tytäryhtiö, listautui Hong Kongin pörssiin lokakuussa 2015. IMAX®, IMAX® 3D, IMAX DMR®, Experience It In IMAX®, IMAX 3D Experience®, IMAX Experience®, IMAX Believing® ja IMAX nXos® ovat IMAX Corporationin tavaramerkkejä. Lisätietoja yhtiöstä löytyy osoitteesta www.imax.com.
 

The IMAX Experience®

IMAX-elokuvaelämys on monen tekijän summa. Siihen vaikuttavat IMAXin kehittämä teknologia sekä tiukasti konseptoitu arkkitehtuuri, jotka ovat käytössä ainoastaan IMAX-teattereissa. IMAX Experience® -elokuvakokemus koostuu seuraavista elementeistä:

  • IMAXin valmistamat korkearesoluutioiset kamerat, joita parhaat elokuvantekijät käyttävät kuvauksissa.
  • IMAXin DMR® -prosessi, joka parantaa elokuvan kuvan- ja äänenlaadun huippuunsa.
  • IMAXin ainutlaatuiset projektorit, jotka heijastavat tarkkaa ja huippukirkasta kuvaa kankaalle. 
  • IMAXin äänijärjestelmä, joka tuottaa kirkkaan ja autenttisen äänen
  • IMAXin suunnittelema erityinen teatteriympäristö, joka vie elokuvayleisön keskelle toimintaa. 

Näiden tekijöiden yhdistelmän ansiosta katsoja unohtaa olevansa elokuvissa.
 

The IMAX Experience® -osa-alueet eriteltynä

 
IMAX®-kamerat

Elokuvatekijät käyttävät enenevissä määrin IMAXin kameroita elokuvien kuvauksissa. Korkearesoluutioiset IMAX-kamerat käyttävät 70 mm filmiä, mikä antaa kuvaan noin kymmenkertaisen resoluution normaaliin 35mm filmiin verrattuna. IMAX-kameralla kuvatut kohtaukset täyttävät koko valkokankaan, minkä ansiosta katsoja näkee kirkkaasta ja värikylläisestä kuvasta noin 40 prosenttia enemmän. IMAX on myös kehittänyt uuden digitaalisen IMAX®3D-kameran.

IMAX DMR®- -parannusprosessi

IMAX-teattereissa esitettyä kuvaa ei ole ainoastaan skaalattu sinne sopivaksi, vaan se on myös käsitelty täysin uudelleen. IMAX tekee läheistä yhteistyötä elokuvaohjaajien ja teknisten asiantuntijoiden kanssa niin elokuvien kuvauksissa kuin editoinnissa muun muassa muokaten ääntä ja kuvalaadun värikylläisyyttä ja kontrastia. Prosessia kutsutaan nimellä IMAX DMR®.

IMAX®-projektorit

Koska IMAX-teatterissa katsoja on lähellä kangasta, kuvan on oltava huipputerävä, vaikka kuva on normaalia suurempi. IMAX-projektorit heijastavat kankaalle kristallinkirkkaita kuvia (60% kirkkaampi kuva ja 30% parempi kontrasti kuin perussaleissa) niin 2D- kuin 3D-elokuvissa.

Kuvanlaatu perustuu IMAXin omaan kuvaa parantavaan toimintoon, joka kirkastaa valkokankaalle heijastettavaa kuvaa. Projektoriin sisäänrakennettu kameran kenno muokkaa kuvaa reaaliaikaisesti ja korjaa kuvassa esiintyvät poikkeavuudet ja säätää ne automaattisesti, jotta lopputulos olisi paras mahdollinen.

IMAX on ollut kehittämässä 3D-elokuvakokemusta jo yli 20 vuoden ajan. IMAXin omalla 3D-projektorilla kuva heijastuu samalla tavoin kuin kahdella silmällä katsoessa: se muodostuu kahdesta eri kuvasta, jotka heijastetaan hopeapinnoitetulle kankaalle samanaikaisesti. Toinen kuva esitetään vasemman silmän ja toinen oikean silmän näkökulmasta. Ihmisaivot yhdistävät nämä todentuntuiseksi 3D-katselukokemukseksi. 

IMAX®-ääni

Ääni on merkittävä osa IMAX-elokuvakokemusta. IMAX-ääni tuntuu luissa ja ytimissä. Äänielämyksen taustalla on patentoidun kaiutinjärjestelmän teho. Lisäksi laajan taajuusvasteen ansiosta korkeat äänet kuuluvat korkealta, samoin matalat luonnollisen matalalta. 

IMAX-teatterin arkkitehtuuri on aina tarkkaan mietitty myös äänen kannalta. Kuusi IMAX-kaiutinta on sijoitettu eri puolille salia, jotta mahdollisimman moni katsoja kuulisi äänen samalla voimakkuudella. Tuloksena on normaalia teatterisalia tasaisempi äänentoisto. 

IMAX käyttää myös mikrofoneja, jotka on asennettu keräämään tietoja kustakin yksittäisestä äänikanavasta kaiutinjärjestelmässä. Järjestelmä tekee niiden avulla jatkuvaa virityskalibrointia.

Koska DMR-prosessissa ääniraita on käsitelty uudelleen, IMAX hyödyntää äänijärjestelmää tehokkaasti, jolloin salin äänentoisto pystyy tarjoamaan juuri elokuvan tunnelmaan sopivan äänen.

IMAX®-teatteriympäristö

Oleellisin ero IMAX-salissa verrattuna muihin elokuvasaleihin on suurempi valkokangas.  Se ulottuu kirjaimellisesti lattiasta kattoon ja seinästä seinään. Valkokangas on muotoiltu kaarevaksi, mikä tekee kuvasta todentuntuisen riippumatta siitä, missä katsoja istuu. Kankaan materiaali on myös normaalia heijastavampi ja kirkkaampi.

IMAX-teatteri on suunniteltu tuomaan yleisön lähemmäksi valkokangasta sekä sijoittumaan paremmin kuvaan ja ääneen nähden. Tuloksena on panoraamakuva, joka vastaa paremmin ihmisen näkökenttää kuin perinteinen elokuvateatteriympäristö, ja vie katsojan keskelle toimintaa.