Finnkino news

DocPoint - dokumenttielokuvafestivaali Helsingissä 23.1.-29.1.2017

Festivaalin lipunmyynti on käynnissä. Myynnissä myös erikoisnäytökset Tampereella, Turussa, Jyväskylässä ja Oulussa 25.1.
|

Vuonna 2002 perustettu DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaali tuo vuosittain Helsingin valkokankaille parhaat dokumentit Suomesta ja maailmalta. Tapahtuma on yksi Pohjoismaiden suurimmista dokumenteille omistetuista tapahtumista.

Festivaalilla nähdään tänä vuonna yhteensä 156 dokumenttielokuvaa – mukana Kotimaisen esityssarjan 10 tuoretta elokuvaa suomalaisilta ohjaajilta. Festivaaliviikon aikana Veikkaus-korttilaiset saavat kaksi lippua yhden hinnalla Kotimaisen esityssarjan elokuviin. Etuhintaiset liput ovat myynnissä kaikissa festivaalin lipunmyyntipisteissä verkkokauppaa lukuun ottamatta. Veikkaus-kortti on esitettävä lipun oston yhteydessä.  Huom. Veikkaus-etua ei voi hyödyntää maksettaessa sarjakortilla.

Elokuvien lisäksi DocPointin ohjelmistoon kuuluu muun muassa keskustelutilaisuuksia ja klubeja. Mukaan kuuluu myös lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma DOKKINO, joka on suunnattu etupäässä koululaisryhmille.

Elokuvat ovat pääsääntöisesti joko englanniksi puhuttuja tai englanniksi tekstitettyjä. Tarkemmat kieli- ja tekstitystiedot kunkin elokuvan esittelysivulla niin Finnkinon kuin DocPointinkin verkkopalvelussa www.docpoint.info.

 Finnkinon teattereissa esitettävät DocPoint-elokuvat

Huom. Docpoint-näytöksissä ei ole paikkalippuja, joten paikkaa ei voi valita ostamisen yhteydessä (poikkeuksena DocPoint-erikoisnäytökset Tampereella, Turussa, Jyväskylässä ja Oulussa).
 

Ennakkolipunmyynti 4.1.–22.1.

Festivaalin lipunmyynti alkaa keskiviikkona 4.1. klo 10 (huom. ei varausmahdollisuutta)

  • Finnkinon näytösten liput Finnkinon verkkokaupasta alkaen klo 10 sekä
    Finnkinon teattereista normaalien aukioloaikojen mukaan
  • Andorran, Kiasma-teatterin, Korjaamo Kinon, Orionin ja Savoy-teatterin näytösten liput DocPointin verkkokaupasta www.docpoint.info, ja 16.1. alkaen myös DocPointin lipunmyyntipisteestä, joka sijaitsee Savoy-teatterissa.

Lipunmyynti festivaalin aikana 23.1.–29.1.

Lipunmyynti alkaa teattereissa viimeistään puoli tuntia ennen ensimmäisen näytöksen alkua:

  • Finnkinon näytösten liput kaikista Finnkinon teattereista ja Finnkinon verkkokaupasta
  • muiden teattereiden/esityspaikkojen liput ko. paikoista sekä DocPointin verkkokaupasta www.docpoint.info

Lippujen hinnat

  • Näytösliput à 9,00 €
  • 6 lipun sarjakortti 48 €
  • 10 lipun sarjakortti 69 €

Näytöslippuja voi ostaa kaikista Finnkinon teattereista; sarjakortteja pääkaupunkiseudun teattereista.

DocPoint E-sarjaliput

Finnkinon verkkokaupasta on mahdollista ostaa 6 tai 10 elokuvakerran E-sarjalippupaketteja (48 € / 69 €) niihin DocPoint-elokuvanäytöksiin, jotka esitetään Finnkinon teattereissa. Tämä E-sarjalippu on voimassa ainoastaan festivaalin aikana (29.1. saakka), eikä sille mahdollisesti jääneitä käyntikertoja voi käyttää Finnkinon muuhun ohjelmistoon festivaalien aikana tai niiden jälkeen.
E-sarjalippu toimii ainoastaan verkkokaupassa, joten sillä ei voi maksaa lippuostoksiaan kassalla.

 Osta DocPoint E-sarjalippuja 
 

Festivaalin infokeskus

DocPoint-festivaalikeskus sijaitsee Savoy-teatterissa, Kasarminkatu 46–48, 2. kerros.
Festivaalikeskus avautuu ma 23.1. klo 10 ja on avoinna koko festivaalin ajan päivittäin klo 10–21.

Finnkino Kinopalatsissa on festivaalin aikana PopUp-infopiste, josta voi saada lisätietoja festivaalista.

 
DocPoint-festivaali pidättää oikeuden aikataulu- ja ohjelmistomuutoksiin.