Teatterilevitys

Distribution

 Finnkinon teatterilevityksen uutisia

 

  
DreamWorks Animationin suosittujen Shrek-animaatioelokuvien neljäs osa Shrek ja ikuinen onni saa ensi-iltansa Suomessa 9. heinäkuuta. Ensimmäistä kertaa 3D:nä esitettävän Shrekin lippujen ennakkomyynti alkaa perjantaina 28. toukokuuta mm. Finnkinon teattereissa. Shrek ja ikuinen onni on Shrek-sarjan viimeinen osa.

Uuden elokuvan suomalaisissa päärooleissa ovat tuttuun tapaan Samuli Edelmann (Shrek), Jukka Rasila (Aasi), Tiina Isohanni (Fiona) ja Heikki Sankari (Saapasjalkakissa). Uutena hahmona nähdään Tittelintuure jolle äänensä antaa Jani Alkio.

Shrek ja ikuinen onni -elokuvan kesto on 95 minuuttia ja sen ikäraja on 7 vuotta.

Ensimmäiset kolme Shrek-elokuvaa ovat olleet suuria menestyksiä Suomessakin. Edellinen osa, Shrek kolmas, oli yksi vuoden 2007 katsotuimmista elokuvista yli 240 000 katsojalla.

www.shrekjaikuinenonni.fi
    
Finnkino esittää Robin Hood -elokuvan avajaisjuhlallisuudet Cannesista suorana

Cannesin elokuvajuhlien avajaiselokuvan ensi-iltajuhlallisuudet esitetään 12.5. Suomessa ensimmäistä kertaa livenä Helsingin elokuvateatteri Finnkino Maximissa. Luvassa on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä reaaliajassa mukaan Cannesin elokuvajuhlien tunnelmaan.

Erikoisnäytös alkaa elokuvatähtien saapumisella Cannesin Palais des Festivalsiin punaista mattoa pitkin. Ennen Robin Hoodin elokuvaesitystä valkokankaalla nähdään mm. ohjaaja Ridley Scott, pääosaa esittävä Russell Crowe, Lady Marionia näyttelevä Cate Blanchett ja tuottaja Brian Grazer. Punaiselta matolta siirrytään seuraamaan Cannesin elokuvajuhlien avajaisseremoniaa.

Maailman tärkeimpiin elokuvajuhliin kuuluva Festival de Cannes järjestetään nyt 63. kerran. Glamouristaan kuuluisa, yleisöltä suljettu festivaali on perinteisesti houkutellut paikalle paljon tunnettuja elokuvatähtiä ja kansainvälinen media onkin jo vuosikymmeniä seurannut tarkkaan paikalle saapuvien näyttelijöiden tekemisiä Ranskan Rivieralla.

Maailmanensi-illassa olevan Robin Hoodin erikoisnäytöksen lipunmyynti alkaa Finnkinon teattereissa tiistaina 4.5. klo 10.00. Lipun hinta on 15 € sisältäen Cannes-osuuden ja elokuvan.
Ensimmäistä kertaa toteutettava uniikki näytös järjestetään Maximin molemmissa saleissa.
Cannes-osuus alkaa klo 19.45 ja Robin Hood n. klo 21.00.

www.robinhoodthemovie.com
www.festival-cannes.com
     
Ridley Scottin ohjaama Robin Hood on Cannesin 63. elokuvajuhlien avauselokuva keskiviikkona 12. toukokuuta. Elokuvan pääosissa nähdään Russell Crowe ja Cate Blanchett sekä Max Von Sydow, Lea Seydoux ja William Hurt.
Robin Hood esitetään kilpailun ulkopuolella.

Universal Studioiden tuottaman elokuvan on käsikirjoittanut Brian Helgeland (L.A. Confidential, Menneisyyden ote) ja se kuvaa Robin Hoodin legendan syntyä. Ridley Scottin valitsemaa Russell Crowea ennen Robin Hoodia ovat valkokankaalla näytelleet Errol Flynn, Sean Connery ja Kevin Costner.

Ridley Scott on ollut mukana Cannesin elokuvajuhlien kilpailusarjassa vuonna 1977 pääpalkinnon voittaneella elokuvalla Kaksintaistelijat ja kilpailun ulkopuolella esitetyllä roadmoviella Thelma ja Louise vuonna 1991.

Robin Hood saa ensi-iltansa Suomessa 12. toukokuuta.

Cannesin elokuvajuhlat pidetään 12.-23. toukokuuta 2010.
      

Paramount Pictures International (PPI) on lanseerannut Oma taivas -elokuvan tueksi verkkosivun www.experiencetheinbetween.com jolla katsoja pääsee kokemaan elokuvasta tutun Välimaaston, taianomaisen ja lumoavan ympäristön.

Sivulla on useita henkeäsalpaavia kuvia Välimaastosta, ainutlaatuisesta maailmasta, jossa Susie Salmon, elokuvan päähenkilö ja kertoja, asuu ja seuraa murhaajaansa. Tarkemmin katsottuna jokainen kuva koostuukin eri puolilta maailmaa sivulla käyneiden tuhansista yksittäisistä kuvista. Sivu kutsuu jokaisen lataamaan sinne oman näkemyksensä omasta Välimaastostaan tai mitä he toivoisivat löytävänsä sieltä (esim. perheen, ystäviä tai kauniita maisemia).

Experience The In Between sallii suoran lataamisen Flickristä ja Facebookista. Sadat Flickrin käyttäjät ympäri maailman ovat jo muutaman viikon ajan ladanneet sivulle kuviaan lisätäkseen oman leimansa tähän jännittävään valokuvaprojektiin.

Kun lähipäivinä ja -viikkoina sivulle tulee enemmän ja enemmän kuvia, nähtäväksi tulee samalla lisää upeita kuvia Peter Jacksonin ohjaaman Oman taivaan Välimaastosta.

Oma taivas saa ensi-iltansa 5. maaliskuuta 2010.

www.experiencetheinbetween.com
www.omataivas.fi

     

TULEVA IRON MAN 2 -ELOKUVA YHDISTÄÄ AC/DC:N JA MARVEL STUDIOT

Elokuvan soundtrack -albumi sisältää pelkästään AC/DC:n musiikkia ja se julkaistaan 21. huhtikuuta.
Uusi Shoot to Thrill -musiikkivideo on nähtävissä Iltalehden Netti-TV:ssä osoitteessa www.iltalehti.fi/nettitv.

Elokuvayhtiö Marvel Studios ja AC/DC ovat 7. toukokuuta ensi-iltaan tulevan Iron Man 2:n yhteistyökumppanit. Yhtyeen energinen musiikki tulee olemaan elokuvassa isossa osassa ja leffan soundtrack AC/DC: Iron Man 2 sisältää vain AC/DC:n kappaleita. AC/DC: Iron Man 2 –albumin biisilista on koottu yhtyeen kymmeneltä studioalbumilta vuosilta 1976 – 2008.

Shoot to Thrill kuvattiin viime kuussa yhtyeen Black Ice –kiertueella Buenos Airesissa ja videon leikkauksesta leffamateriaaleineen vastasi elokuvan ohjaaja John Favreau. Koko yhteistyö sai alkunsa ohjaaja John Favreaun ideasta. Favreau on ollut aina suuri AC/DC –fani ja yhtyeen energinen rock sopi hänen mielestään elokuvaan saumattomasti.

Iron Man –elokuvan ensimmäinen osa oli vuoden 2008 isoimpia kassamenestyksiä ja saavutti maailmanlaajuisesti 600 miljoonan dollarin lipputulot. Kakkososassa pääosissa nähdään Robert Downey Jr, Gwyneth Paltrow, Don Cheadle, Scarlett Johansson, Sam Rockwell, Mickey Rourke sekä Samuel L. Jackson.

www.ironman2.fi

     

Viime yönä Amerikassa pidetyssä Golden Globe -palkintogaalassa palkittiin Christoph Waltz parhaasta miessivuosasta elokuvassa Kunniattomat paskiaiset sekä Jason Reitman ja Sheldon Turner parhaasta käsikirjoituksesta elokuvaan Up In The Air.

Up In The Air saa Suomen-ensi-iltansa 29. tammikuuta.

 

Tammikuun 17. päivänä 2010 jaettavien Golden Globe -palkintojen ehdokkaat on juuri julkaistu. Paramountin ja Universalin elokuvat keräsivät seuraavat ehdokkuudet:

Pientä säätöä
Paras elokuva (komedia tai musikaali)
Paras naispääosa (komedia tai musikaali) - Meryl Streep
Paras käsikirjoitus - Nancy Meyers

Oma taivas
Paras miessivuosa - Stanley Tucci

Up In The Air
Paras elokuva (draama)
Paras miespääosa (draama) - George Clooney
Paras naissivuosa - Vera Farmiga, Anna Kendrick
Paras ohjaaja - Jason Reitman
Paras käsikirjoitus - Jason Reitman

Kunniattomat paskiaiset
Paras elokuva (draama)
Paras miessivuosa - Christoph Waltz
Paras ohjaaja - Quentin Tarantino
Paras käsikirjoitus - Quentin Tarantino

Coraline
Paras animaatioelokuva

Kaksinaamaista peliä
Paras naispääosa (komedia tai musikaali) - Julia Roberts

 

Quentin Tarantinon Kunniattomat paskiaiset on kerännyt yli 300 miljoonan dollarin maailmanlaajuiset lipputulot. Sekä lippukassoilla että arvosteluissa ympäri maailman menestynyt elokuva sai maailmanensi-iltansa keväällä Cannesin filmifestivaalilla, jossa natsieverstiä näyttelevä Christoph Waltz palkittiin parhaana näyttelijänä.

Suomessakin elokuva on Tarantinon parhaiten menestynyt; sen on nähnyt jo yli 170 000 suomalaista.

Kunniattomat paskiaiset, TWC:n ja Universal Picturesin yhteistuotanto, on tuottanut 120 miljoonaa dollaria Pohjois-Amerikassa, jossa sitä levittää The Weinstein Company. Muualla maailmassa, jossa elokuvaa levittää Universal Pictures International, lipputulot ovat yli 187 miljoonaa. Kaikkiaan 50 maassa se teki ennätyksen Tarantinon parhaiten tuottavana elokuvana koskaan. Japanissa se tulee ensi-iltaan huomenna.

"Olemme innoissamme Kunniattomien paskiaisten valtavasta menestyksestä - ei vain yrityksemme ja Universalin puolesta, vaan enemmänkin tärkeimmän paskiaisen, Quentin Tarantinon puolesta. Hän teki kovasti töitä tehdäkseen loistoleffan ja olemme ylpeitä, että pääsimme hänen mukaansa tälle matkalle," sanoo Harvey Weinstein, toinen The Weinstein Companyn johtajista.

"Tarantinon mestariteos on puhutellut yleisöä ympäri maailman ja siitä on tullut hänen parhaiten tuottanut elokuvansa", lisää Universal Picturesin presidentti David Kosse. "Yhteistyömme Quentin Tarantinon ja Lawrence Benderin sekä partneriemme Harvey ja Bob Weinsteinin kanssa on ollut suunnattoman miellyttävä ja palkitseva kokemus minulle ja kollegoilleni Universalilla, ja odotamme innokkaasti elokuvan Japanin-ensi-iltaa tällä viikolla."

www.inglouriousbasterds-movie.com

  

Tämän vuoden Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla toista kertaa jaetun Finnkino-yleisöpalkinnon voitti A Year Ago in Winter. Palkintoon kuuluu valtakunnallinen levityssopimus.

Oscar-palkitun Caroline Linkin ohjaama elokuva perustuu Scott Campbellin romaaniin Aftermath. Tarinan keskiössä on pojan ja rakkaan veljen kuolemaa sureva perhe. Elokuvan pääosassa nähdään Josef Bierbichler, joka tähdittää myös tämän vuoden Cannesin Kultaisen Palmun voittajaa, Michael Haneken elokuvaa White Ribbon. Kovapintaista, nuorta Lilliä esittää karismaattinen Karoline Herfurth (Lukija ja Parfyymi). Lillin ja hänen kuolleen veljensä muotokuvan maalaamisen ympärille rakentuva tarina on hallittu kuvaus surusta ja kaipuusta, joille taiteen eri muodot tarjoavat purkautumistien. Lillin ja taidemaalarin tutustuminen avaa paitsi perheen, myös taiteilijan omia, jo unohtumassa olleita salaisuuksia. Avautuessaan salaisuuksien vyyhti heijastuu myös valmiiseen maalaukseen, ja lopputulos yllättää jokaisen osapuolen.

Finnkino-palkinnon voittaja julkistettiin ja esitettiin Finnkino-kilpasarjan juhlanäytöksenä eilen festivaalin päätöspäivän illassa. Voittajaelokuva saa teatteriensi-iltansa tulevan talven aikana.

  

Tekstaamalla G.I. Joe -kännykkäsisältöä

Tekstaa GIJOE numeroon 17163 saadaksesi matkapuhelimeesi elokuvan kännykkäsisältöä!
Teksti- ja datasiirtopalvelut ovat normaalihintaisia.

wap.filmnight.com/lk_gijoefi

 

Sekä Cannesin että Berliinin elokuvajuhlien voittajaelokuvat Espoo Cinéen

Elokuussa järjestettävän Espoo Cinén 20-vuotisjuhlafestivaalin ohjelmisto on julkistettu. Festivaalin avaa itseoikeutetusti Ken Loachin uutuuselokuva "Looking for Eric" ja päätöselokuvana esitetään Quentin Tarantinon "Kunniattomat paskiaiset". Molemmat elokuvat saivat kansainvälisen ensi-iltansa toukokuussa Cannesin elokuvajuhlien kilpasarjassa.

Loachin ja Tarantinon ohella juhlavuoden ohjelmiston terävintä kärkeä edustavat sekä tämänvuotinen Berliinin elokuvajuhlien pääpalkinnon, Kultaisen karhun voittaja Claudia Llosan "La teta asustada" (The Milk of Sorrow) että Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnon, Kultaisen palmun voittaja Michael Haneken "Das weiße Band" (The White Ribbon). Kumpaakaan elokuvaa ei näillä näkymin ole Suomessa mahdollista nähdä kuin Espoo Cinéssä.

Kahdeskymmenes Espoo Ciné -elokuvajuhla järjestetään 21.–30. elokuuta; juhlavuonna festivaali kasvaa pituutta 10-päiväiseksi. Elokuvia ohjelmistossa on enemmän kuin koskaan aikaisemmin ja näytöksiä lähes kaksi kertaa niin paljon kuin viime vuonna!

www.espoocine.fi

 
 
 DreamWorks Animation ilmoittaa julkaisevansa viisi uutta kokoillan elokuvaa kahden vuoden välein

Yhtiö lisää nykyiseen julkaisusuunnitelmaansa yhden elokuvan joka toiselle vuodelle.

Yhtiö julkistaa seuraavat kahdeksan pitkää animaatioelokuvaansa, jotka se julkaisee vuoteen 2012 mennessä
.
 
Glendale, Kalifornia – 28. toukokuuta 2009 – DreamWorks Animation SKG, Inc. (Nasdaq: DWA) ilmoitti tänään suunnitelmistaan julkaista viisi koko illan elokuvaa joka toinen vuosi, joten yhtiö aikoo tulevaisuudessa lisätä nykyiseen kahden vuosittaisen elokuvan julkaisusuunnitelmaansa yhden ylimääräisen elokuvan joka toinen vuosi. Yhtiö julkisti samalla, mitä animaatioelokuvia se tuo valkokankaalle vuoteen 2012 mennessä.
Yhtiön julkaisusuunnitelma vuoteen 2012 asti käsittää nyt kahdeksan pitkää animaatiota DreamWorks Animationin lahjakkaalta ja kokeneelta luovalta työryhmältä. Mukana on viisi uutta alkuperäistä elokuvaa ja kolme jatko-osaa, jotka perustuvat yhtiön menestyksekkäisiin elokuvasarjoihin Shrek, Madagascar ja Kung Fu Panda. Kuten jo aikaisemmin on ilmoitettu, kaikki DreamWorks Animationin elokuvat tuotetaan nyt kolmiulotteisessa 3D-formaatissa.

“Meidän poikkeuksellisen lahjakas ja erittäin kokenut luova tiimimme tuottaa DreamWorks Animationille tätä nykyä merkittävän määrän mielikuvituksellisia, omaperäisiä ja uraauurtavia ideoita”, sanoi yhtiön Production-osaston toinen pääjohtaja ja Live Theatrical –osaston pääjohtaja Bill Damaschke. “Koska olemme saavuttaneet erinomaista menestystä ja pystyneet vakiinnuttamaan luovan prosessimme ja kun vielä työn alla on enemmän mainioita tarina-aihioita kuin koskaan, luotamme täysin kykyymme lisätä tuotantoomme yhden uuden elokuvan joka toinen vuosi.”

Yhtiön julkaisusuunnitelmassa ovat tällä hetkellä seuraavat elokuvateatterilevitykseen tulevat animaatioelokuvat:

How to Train Your Dragon, joka perustuu Cressida Cowellin samannimiseen kirjaan (suom. Näin koulutat lohikäärmeesi), saa ensi-iltansa 26. maaliskuuta 2010. Sen ovat käsikirjoittaneet ja ohjanneet Chris Sanders (Lilo & Stitch) ja Dean DeBlois (Lilo & Stitch), tuottajana on Bonnie Arnold (Yli aidan, Toy Story) ja pääosissa Jay Baruchel, Gerard Butler, America Ferrera, Jonah Hill, Christopher Mintz-Plasse, Craig Ferguson, Kristen Wiig ja TJ Miller. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat hirmuisten viikinkien ja hurjien lohikäärmeiden myyttiseen maailmaan ja tarina kertoo nuoresta pojasta, joka asuu Berkin saarella, missä lohikäärmeiden kanssa taisteleminen on arkipäivää. Mutta kun hän sattuu yksiin – ja lopulta ystävystyy – loukkaantuneen lohikäärmeen kanssa, koko hänen maailmansa kääntyy päälaelleen.
Shrek Forever After julkaistaan 21. toukokuuta 2010. Aron Warner (Shrek-elokuvasarjan tuottaja) ja Andrew Adamson (Shrek, Narnian tarinat) toimivat vastaavina tuottajina elokuvassa, jonka ohjaa Mike Mitchell ja tuottavat Teresa Cheng ja Gina Shay ja pääosissa kuullaan koko alkuperäinen tähtikaarti, mm. Mike Myers, Eddie Murphy, Cameron Diaz ja Antonio Banderas.

Oobermind (tunnettu aiemmin nimellä Master Mind) saa ensi-iltansa 5. marraskuuta 2010. Sen ohjaa Tom McGrath (Madagascar, Madagascar 2), vastaavina tuottajina toimivat Ben Stiller ja Stuart Cornfeld, tuottajana Lara Breay ja Denise Nolan Cascino ja pääosissa ovat Robert Downey Jr. ja Tina Fey. Kun superkonna Oobermind kukistaa arkkivihollisensa Metro Manin, koko maailma aukeaa hänelle kuin tarjottimella. Mutta yllättäen Oobermind vajoaakin epätoivon valtaan. Hän huomaa, että elämä ilman kilpailijaa tuntuukin omituisen tyhjältä. Niinpä hän luo uuden kilpailevan supersankarin. Valitettavasti tuo uusi sankarikin tahtoo mieluummin olla superkonna. Kenen puoleen kääntyä? Kuka pystyy nousemaan tuota kiusankappaletta vastaan? Kuka puolustaa viattomia? Oobermind! Kukapa muukaan.

Kung Fu Panda: The Kaboom of Doom julkaistaan 3. kesäkuuta 2011. Vuoden 2008 menestyselokuvan toisen osan ohjaa Jennifer Yuh Nelson, tuottaa Melissa Cobb ja sen pääosiin palaa jälleen koko alkuperäinen tähtikaarti, mm. Jack Black, Angelina Jolie, Dustin Hoffman, Jackie Chan, Seth Rogen, Lucy Liu ja David Cross. Uusi konna mystisine aseineen uhkaa koko kung-fun olemassaoloa. Pon ja hurjan viisikon tehtävänä on suojella sitä, mikä heidän elämässään on tärkeintä. Mutta sitä ennen Pon on tehtävä itselleen selkoa menneisyydestään.
The Guardians (työnimi), joka perustuu William Joycen tuleviin kirjoihin, saa ensi-iltansa 4. marraskuuta 2011. Idean elokuvasta yhtiölle toivat William Joyce ja Reel FX, ja sen ohjaa Jeff Lynch yhteistyössä William Joycen kanssa ja tuottavat Christina Steinberg ja Nancy Bernstein. Viisi maailman yllättävintä sankaria – pakkasherra, joulupukki, pääsiäispupu, hammaskeiju ja nukkumatti – lyöttäytyvät yhteen estääkseen ikiaikaista mörköä syöksemästä koko maailmaa ikuiseen pimeyteen.

Puss In Boots (työnimi) saa ensi-iltansa 30. maaliskuuta 2012. Sen ohjaa Chris Miller, tuottavat Joe Aguilar ja Michelle Raimo, vastaavana tuottajana toimii Andrew Adamson ja pääosissa ovat Antonio Banderas Saapasjalkakissana ja Salma Hayek Kittynä, Saapasjalkakissan mielitiettynä. Miekat kalisevat ja sydämet särkyvät tässä seikkailussa, jonka pääosassa nähdään yksi Shrek-maailman rakastetuimmista hahmoista – Saapasjalkakissa. Tarina kertoo mirrin hurjasta nuoruudesta, jolloin se yhdessä rikollisnero Lilleri Lallerin ja katujen kasvatin Kittyn kanssa ryhtyy ryöstämään kultamunia munivaa hanhea.

Yhtiön äärimmäisen menestyksekkään Madagascar-sarjan seuraava osa saa ensi-iltansa 25. toukokuuta 2012. Sen ohjaa Eric Darnell (Madagascar, Madagascar 2) ja tuottavat Mireille Soria (Madagascar, Madagascar 2) ja Mark Swift (Madagascar 2). Alex-leijona, Marty-seepra, Gloria-virtahepo ja Melman-kirahvi tekevät edelleen matkaa kohti rakasta New Yorkiaan; kuningas Julien, Maurice ja pingviinit ovat mukana seikkailussa. Tällä kertaa tie vie halki Euroopan, missä sankarimme löytävät itselleen täydellisen kulissin: kiertävän sirkuksen, jonka he mullistavat Madagascarin malliin!

2. marraskuuta 2012 yhtiö aikoo julkaista yhden kolmesta alkuperäistuotannostaan, jotka ovat tällä hetkellä studiolla esituotantovaiheessa. Ensimmäisenä on The Croods (työnimi), jonka ohjaavat Chris Sanders ja Kirk DeMicco ja tuottavat Kristine Belson ja Jane Hartwell. Perinteitä kunnioittavan luolamiehen tulee johdattaa perheensä halki hurjien esihistoriallisten mantujen etsiäkseen heille uuden kodin. Ylisuuri kasvi- ja eläinkunta ovat jo sinällään melkoinen haaste, mutta todellisia mutkia matkaan aiheuttaa se, kun perheeseen liittyy hälyttävän nykyaikainen luolamies, jonka "huomisen" etsintä on ristiriidassa sankarimme vanhoihin perinteisiin nojaavien tapojen kanssa. Toinen on Truckers (työnimi), joka perustuu fantasialegenda Terry Pratchettin The Bromeliad Trilogyyn (tunnetaan suomeksi Onttu-trilogiana) ja jonka on käsikirjoittanut Oscar®-palkittu käsikirjoittaja Simon Beaufoy. Tavaratalon lattian alla asustaa joukko pieniä olentoja, joita ostoksilla käyvät ihmiset eivät näe. Niille tavaratalo muodostaa koko maailmankaikkeuden. Ja kun ne saavat tietää, että rakennus aiotaan purkaa, niiden on lähdettävä suurelle matkalle löytääkseen uuden kodin... ja niin ne lopulta huomaavat, ettei niiden todellinen koti olekaan tästä maailmasta! Ja kolmas on vielä toistaiseksi nimetön Supers Secret Ghost Project (Supersalainen haamuprojekti), jossa DreamWorks Animation tuo valkokankaalle haamuja aivan ennennäkemättömällä tavalla.

DreamWorks Animationin toimitusjohtaja Ann Daly lisäsi: “Olemme hyvin innoissamme tulevasta jännittävästä elokuvaohjelmistostamme. Kun meillä on kehitteillä niin monta lupaavaa uutta ideaa ja uutta osaa elokuvasarjoihimme, meidän mielestämme juuri nyt on oikea aika kertoa tulevien vuosien ohjelmistostamme samaan aikaan kuin jatkamme 3D-tekniikan huipulla ja kurotamme uusiin luovuuden sfääreihin herättäessämme tarinoitamme henkiin.”


Esittelyssä DreamWorks Animation SKG
DreamWorks Animation keskittyy ensisijaisesti kehittämään ja tuottamaan tietokonegrafiikalla eli CG-tekniikalla toteutettuja kokoillan animaatioelokuvia. Maailmanluokan luovalla henkilökunnalla, vahvalla ja kokeneella johtoryhmällä sekä edistyksellisellä tietokoneanimaatiotekniikalla ja teknisillä menetelmillä DreamWorks Animation tuottaa laadukkaita tietokoneanimaatioita, jotka on suunnattu laajalle elokuvayleisölle. Yhtiö tuo elokuvansa sekä perinteisiin että IMAX®-teattereihin ympäri maailmaa. Toistaiseksi yhtiö on tuonut elokuvateattereihin kaikkiaan 18 animaatioelokuvaa, mm. Shrek, Shrek 2, Hain tarina, Madagascar, Yli aidan, Shrek Kolmas, Mehiläisen elokuva, Kung Fu Panda, Madagascar 2 ja Möröt vastaan muukalaiset. Kaikki yhtiön elokuvat tuotetaan stereoskooppisella 3D-tekniikalla.

Varoitus koskien tulevaisuutta arvioivia lausumia
Tämä asiakirja sisältää tiettyjä sellaisia tulevaisuutta arvioivia lausumia, joihin viitataan Yhdysvaltain vuoden 1995 arvopapereita koskevien oikeudenkäyntien uudistamisesta annetussa laissa (Private Securities Litigation Reform Act of 1995). Yhtiön suunnitelmat, tulevaisuudennäkymät, strategiat, ehdotukset ja meidän uskomuksemme ja odotuksemme nykyisten ja tulevien julkaisujen sekä oletettujen näyttelijöiden, ohjaajien ja tulevien elokuvien ja muiden hankkeiden juonikuvioiden suhteen sisältävät tulevaisuutta arvioivia lausumia. Nämä lausumat perustuvat tämänhetkisiin odotuksiin, arvioihin, ennusteisiin ja projisaatioihin toimialallamme sekä johtoportaamme uskomuksiin ja oletuksiin. Nämä lausumat eivät ole takeita tulevasta menestyksestä ja niihin liittyy riskejä, epävarmuustekijöitä ja oletuksia, joita on vaikea ennakoida. Todelliset lopputulokset voivat poiketa olennaisesti siitä, mitä näissä lausumissa sanotaan tai annetaan ymmärtää taloudellisten, liiketoiminnallisten, kilpailullisten, teknologisten ja/tai lainsäädännöllisten tekijöiden ja muunlaisten riskien ja epävarmuustekijöiden vaikuttaessa DreamWorks Animation SKG:, Inc. -yhtiön liiketoimintaan. Tällaisiin riskeihin ja epävarmuustekijöihin kuuluvat muun muassa: se miten yleisö ottaa vastaan elokuvamme ja muut hankkeemme, se miten riippuvaisia olemme rajallisista vuotuisista julkaisumääristä, elokuvien lisääntyvät tuotanto- ja markkinointikustannukset, elokuvien piratismi, elokuvien ja muiden hankkeiden lukumäärän lisääntymisestä johtuvat resurssirasitteet, nopean teknologisen muutoksen vaikutus tai vaihtoehtoiset viihdeformaatit ja meidän tarpeemme suojella omistamaamme teknologiaa sekä parantaa tai kehittää uutta teknologiaa. Lisäksi johtuen projektiemme kehitystyöhön ja tuotantoon liittyvistä epävarmuustekijöistä ja riskeistä tässä asiakirjassa esitettyjä julkaisupäivämääriä saatetaan joutua lykkäämään. Kattavampi luettelo ja lisätietoja mainituista riskeistä ja epävarmuustekijöistä on saatavilla raporteista, jotka olemme toimittaneet Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomitealle, Securities and Exchange Commissionille, mukaan lukien uusin vuotuinen raporttimme lomakkeella 10-K ja uusin kvartaaliraporttimme lomakkeella 10-Q. DreamWorks Animation ei ole velvollinen ja se nimenomaisesti sanoutuu irti velvollisuudesta päivittää tai muuttaa tulevaisuutta arvioivia lausumiaan niin uusien tietojen, tulevien tapahtumien, oletuksissa tapahtuneiden muutosten kuin muidenkin vastaavien tapahtumien osalta.
 
    

Kunniattomat paskiaset

Quentin Tarantinon uuden, 2. lokakuuta 2009 ensi-iltansa saavan elokuvan Kunniattomat paskiaiset (Inglourious Basterds) verkkosivut on avattu osoitteessa http://www.inglouriousbasterds-movie.com.

   

Frost/Nixonille viisi Oscar-ehdokkuutta!

Vuoden 2009 Oscar-palkintoehdokkaat on julkistettu. Finnkinon teatterilevityksen elokuvat saivat ehdokkuuksia seuraavasti:

Frost/Nixon
Paras elokuva
Paras miespääosa - Frank Langella
Paras ohjaus - Ron Howard
Paras leikkaus - Mike Hill, Dan Hanley
Paras sovitettu käsikirjoitus - Peter Morgan

Revolutionary Road
Paras miessivuosa - Michael Shannon
Paras lavastus - Kristi Zea, Debra Schutt
Paras puvustus - Albert Wolsky

Changeling
Paras naispääosa - Angelina Jolie
Paras lavastus - James J. Murakami, Gary Fettis
Paras kuvaus - Tom Stern

Tropic Thunder
Paras miessivuosa - Robert Downey Jr.

Hellboy II: The Golden Army
Paras maskeeraus - Mike Elizalde, Thom Floutz

Kung Fu Panda
Paras animaatioelokuva

Wanted
Paras äänileikkaus - Wylie Stateman
Paras äänitys - Chris Jenkins, Frank A. Montaño, Petr Forejt

Iron Man 
Paras äänileikkaus - Frank Eulner, Christopher Boyes
Parhaat erikoistehosteet - John Nelson, Ben Snow, Dan Sudick, Shane Mahan

Oscar-palkinnot jaetaan Los Angelesissa 22. helmikuuta 2009.

         

Kate Winsletille Golden Globe!

Kate Winslet palkittiin eilen Hollywoodin kansainvälisen lehdistön vuosittaisessa Golden Globe -palkintogaalassa
parhaan naispääosan esittäjänä Sam Mendesin ohjaamassa draamaelokuvassa Revolutionary Road.
Richard Yatesin vuonna 1961 julkaistuun romaaniin perustuvassa elokuvassa Winslet on pääroolissa yhdessä Leonardo DiCaprion kanssa ensimmäistä kertaa sitten Titanicin.

Revolutionary Road -kirja ilmestyi suomeksi 7. tammikuuta Otavan kustantamana.

Revolutionary Road saa ensi-iltansa Suomessa 30. tammikuuta.

www.revolutionaryroadmovie.com
www.goldenglobes.org

 

Katastrofin aineksille kolme Jussi-ehdokkuutta!

John Websterin ohjaama Katastrofin aineksia on ehdokkaana kolmessa sarjassa tämän vuoden Jussi-palkintogaalassa. Elokuva kilpailee parhaan elokuvan, parhaan käsikirjoituksen ja parhaan dokumentin Jussi-palkinnosta. Jussit jaetaan Helsingissa 1. helmikuuta 2009.

www.katastrofinaineksia.info
www.jussit.fi

 

Frost/Nixonille viisi Golden Globe -ehdokkuutta!

Tammikuussa 66. kertaa jaettavien Golden Globe -palkintojen ehdokkaat julkistettiin eilen.
Ron Howardin ohjaama Frost/Nixon on yksi eniten ehdokkuuksia saaneista elokuvista.
Vahva ennakkosuosikki on myös Sam Mendesin ohjaama Revolutionary Road neljällä tärkeällä ehdokkuudellaan.

Paramount Picturesin ja Universal Picturesin Golden Globe -ehdokkuudet jakautuvat seuraavasti:

FROST/NIXON (ensi-ilta Suomessa 23.1.2009)
Paras draamaelokuva
Paras ohjaaja (Ron Howard)
Paras näyttelijä draamaelokuvassa (Frank Langella)
Paras käsikirjoitus (Peter Morgan)
Paras musiikki (Hans Zimmer)

REVOLUTIONARY ROAD (ensi-ilta Suomessa 30.1.2009)
Paras draamaelokuva
Paras naisnäyttelijä draamaelokuvassa (Kate Winslet)
Paras miesnäyttelijä draamaelokuvassa (Leonardo DiCaprio)
Paras ohjaaja (Sam Mendes)

CHANGELING - VAIHDOKAS (ensi-ilta Suomessa 9.1.2009)
Paras naisnäyttelijä draamaelokuvassa (Angelina Jolie)
Paras musiikki (Clint Eastwood)

MAMMA MIA! (nyt elokuvateattereissa)
Paras musikaali tai komedia
Paras naisnäyttelijä musikaalissa tai komediassa (Meryl Streep)

TROPIC THUNDER
Paras miessivuosa (Tom Cruise)
Paras miessivuosa (Robert Downey Junior)

KUNG FU PANDA (nyt elokuvateattereissa)
Paras animaatioelokuva

Hollywoodin kansainvälisen lehdistön järjestämä Golden Globes -palkintogaala pidetään Los Angelesissa 11. tammikuuta.

  

Mamma Mia! nousi Suomen vuoden 2008 katsotuimmaksi elokuvaksi!

Menestysmusikaaliin perustuva Mamma Mia! on noussut Suomen tämän vuoden katsotuimmaksi elokuvaksi. Heinäkuussa ensi-iltaan tulleen elokuvan on nähnyt jo yli 377 000 suomalaiskatsojaa. Aiemmin ykköstilaa piti Sex and the City - Sinkkuelämää.
Lokakuusta alkaen muutamissa teattereissa on esitetty myös elokuvan mukana laulettavaa versiota.

Legendaarisen ABBA-yhtyeen kappaleiden säestämä Mamma Mia! on tehnyt ennätyksiä muissakin Pohjoismaissa. Se on vuoden katsotuin elokuva myös Ruotsissa ja Norjassa.

Iso-Britanniassa Phyllida Lloydin ohjaama Mamma Mia! nousi viime kuussa kaikkien aikojen parhaaksi brittiläiseksi kassamagneetiksi lähes 67 miljoonan punnan lipputuloilla. Aiemmin menestynein brittielokuva oli Harry Potter ja viisasten kivi (lipputulot n. 66 miljoonaa puntaa). Samalla Mamma Mia! on maan historian toiseksi katsotuin elokuva, jonka edellä on enää vain Titanic.

Mamma Mia! on vuoden katsotuin elokuva myös Itävallassa, Saksassa, Hollannissa, Uudessa Seelannissa, Kreikassa, Unkarissa, Portugalissa, Etelä-Afrikassa, Espanjassa, Sveitsissä ja Kyproksella. Maailmanlaajuiseksi ilmiöksi kasvaneen filmin lipputulot ovat jo yli 500 miljoonaa dollaria.

Mamma Mia! -elokuvaa esitetään Suomessa tällä hetkellä 31 paikkakunnalla.

Mamma Mia!:n kotisivut: www.mammamia-elokuva.fi

 

Madagascar 2:ssa mukana Ville Valo

Dreamworks Animationin suosituimpiin animaatioelokuviin kuuluva Madagascar (2005) saa jatkoa, kun Madagascar 2:n ensi-ilta koittaa Suomessa 21. marraskuuta. Ensimmäisestä osasta tuttujen hahmojen, New Yorkin eläintarhasta Afrikkaan haaksirikkoutuneiden Alexin, Martyn, Glorian ja Melmanin seikkailu jatkuu, kun he pingviinien ohjaamassa lentokoneessa rysähtävät kesken kotimatkan savannille.

Päärooleissa suomalaisina ääninäyttelijöinä jatkavat Petteri Summanen (Alex), Mikko Leppilampi (Marty), Laura Voutilainen (Gloria) ja Janne Reinikainen (Melman). Elokuvan uusia ääniä on elokuvadubbaajana ensi kertaa esiintyvä HIM-yhtyeen Ville Valo, joka antaa äänensä Gloriaa romanttisissa aikeissa lähestyvälle Moto Moto -virtahevolle (alkuperäisäänenä on Black Eyed Peas -yhtyeen Will.I.am).

Madagascar 2:n uusi, suomeksi dubattu traileri, jossa myös Moto Moto esiintyy, saa ensi-iltansa MTV3:n verkkosivuilla osoitteessa www.juniori.fi maanantaina 6.10. klo 12.00.

Madagascarin ensimmäinen osa keräsi yli 230 000 suomalaiskatsojaa.

www.madagascarmovie.com

   

Katastrofin aineksille kunniamaininta filmifestivaalilla

John Websterin ohjaama Katastrofin aineksia on saanut kunniamaininnan Nordisk Panorama 08 -elokuvafestivaalilla. Malmössä 19:ttä kertaa järjestetty festivaali keskittyy lyhyt- ja dokumenttifilmeihin.

Katastrofin aineksia kilpaili Parhaan Pohjoismaisen dokumentin sarjassa. Festivaalijury kommentoi Websterin elokuvaa: "Tärkeää maailmanlaajuista ongelmaa viihdyttävällä ja käytännönläheisellä tavalla lähestyvä elokuva nostaa yleisön tietoisuutta ja inspiroi toimimaan."

www.katastrofinaineksia.info
www.nordiskpanorama.com

 

Jordanialainen Captain Abu Raed voitti ensimmäisen Finnkino-palkinnon

21. Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa -festivaali jakoi tänä vuonna ensimmäistä kertaa Finnkino-palkinnon yhdelle
kymmenestä ehdokaselokuvasta. Yhteistyössä Finnkinon kanssa järjestetty kilpailu ratkaistiin yleisöäänestyksellä festivaalin aikana. Suljetun kuponkiäänestyksen äänet on nyt laskettu ja valtakunnallisella levityssopimuksella palkittiin jordanialainen Captain Abu Raed.

Captain Abu Raed on humaani tarina lentokenttiä siivoavasta vanhasta miehestä, jota lähiseudun lapset erehtyvät luulemaan lentäjäksi. Abu Raed ei ryhdy korjaamaan väärinkäsitystä, vaan kannustaa sen avulla köyhyyden, kurjuuden ja väkivallan keskellä kasvavia lapsia unelmoimaan ja tekemään töitä unelmiensa toteuttamiseksi. Captain Abu Raed on optimistinen kertomus unelmien ja niiden toteuttamisen tärkeydestä. Elokuva on jordanialaisen Aman Matalqan (s. 1976) esikoisohjaus. Se voitti yleisöäänestyksen myös Sundancen elokuvafestivaalilla aiemmin tänä vuonna ja on Jordanian valinta Oscar-ehdokkaaksi.

Captain Abu Raed saa ensi-iltansa Helsingissä 19.12. ja jatkaa siitä matkaansa halki Suomen.

   

Ilmastotalkoot ja Finnkino järjestävät 24.9. Helsingissä poliitikkopaneelin ilmastonmuutoksesta

Ilmastotalkoot haastaa yhteistyössä Finnkinon kanssa poliitikot vastaamaan kahteen kysymykseen: mitä he itse tekevät päästöjensä hillitsemiseksi ja mitä heidän puolueensa tekee ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi?

Ilmastonmuutoksen torjuminen vaatii henkilökohtaisia tekoja ja poliittisia päätöksiä. Siksi Ilmastotalkoot-kampanja järjestää avoimen yleisötilaisuuden, jossa otetaan selvää siitä miten poliitikot näihin vaatimuksiin vastaavat. Paneelissa eduskuntapuolueiden ykköspoliitikot esittelevät ajatuksiaan henkilökohtaisista ja maailmanlaajuisista päästövähennyksistä.

Ilmastotalkoot-kampanjan poliitikkopaneeli järjestetään Helsingissä 24.9. klo 16.00 -17.30 elokuvateatteri Bristolissa (Mikonkatu 8).

Ilmastotalkoot on Suomen suurin ilmastokampanja, joka on kutsunut yhteen Suomen markkinointi- ja media-alan toimijat sekä muut yritykset antamaan parhaan panoksensa hankkeen puolesta, talkootyönä eli ilmaiseksi. Ilmastotalkoot kampanjoi ilmastonmuutoksen hillitsemisen puolesta ja haastaa suomalaiset talkoisiin pienentämään hiilidioksidipäästöjään.

Paneelin osallistuvat Keskustan Mikko Alkio, Kokoomuksen Henna Virkkunen, Kristillisten Toimi Kankaanniemi, Perussuomalaisten Vesa-Matti Saarakkala, RKP:n Nils Torvalds, SDP:n Pia Viitanen, Vasemmistoliiton Pentti Tiusanen ja Vihreiden Anni Sinnemäki. Keskustelua herättelee Demos Helsingin tutkimusjohtaja Aleksi Neuvonen.

Panelistit hakevat keskusteluun inspiraatiota juuri ensi-iltaan tulleesta dokumenttielokuvasta Katastrofin aineksia. Tavalliseen perheen yrityksestä elää vuosi ilman öljyä on kertomassa elokuvan ohjaaja John Webster. Elokuvaa esitetään parhaillaan Helsingissä, Espoossa, Turussa, Tampereella ja Oulussa, ja yleisö on ottanut sen vastaan positiivisesti. Katastrofin aineksia on kerännyt enemmän katsojia kuin Epämiellyttävä totuus avausviikonloppunaan vuonna 2006. Avaus on kotimaisten dokumenttielokuvien paras 2000-luvulla.

www.katastrofinaineksia.info
www.ilmastotalkoot.fi

 

Laula Meryl Streepin kanssa Mamma Miaa!

Huippusuositun Mamma Mia!:n on nähnyt tähän mennessä jo yli 280 000 suomalaista ja se on tällä hetkellä tämän vuoden toiseksi katsotuin elokuva Suomessa.

ABBA:n ikivihreitä pop-kappaleita pääsee pian laulamaan Mamma Mian aikana entistä helpommin mukana, kun elokuvan laula mukana! -versio saa ensi-iltansa 17. lokakuuta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Suomessa esitetään mistään elokuvasta ns. sing-a-long -versio.

Mamma Mian laulukohtausten tekstitys on englanniksi ja tekstin väri muuttuu karaokesta tutulla tekniikalla. Dialogi on tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi kuten elokuvan tavallisessakin versiossa. Yleisön on helppo laulaa mm. Meryl Streepin, Pierce Brosnanin, Colin Firthin, Amanda Seyfriedin, Julie Waltersin, Stellan Skarsgårdin ja Christine Baranskin kanssa pop-klassikoita kuten Dancing Queen, SOS, Mamma Mia, Super Trouper ja Gimme, Gimme, Gimme.

Mamma Mia! kertoo 18-vuotiaasta Sophie Sheridanista (Seyfried) jolla on ongelma. Hääpäivä lähestyy eikä Sophie tiedä kuka hänen isänsä on. Isä voi olla kuka tahansa Sophien äidin Donnan (Streep) vanhoista poikaystävistä: Sam Carmichael (Brosnan), Bill Austin (Skarsgård) tai Harry Bright (Firth). Ainoa tapa selvittää asia on kutsua kaikki kolme häihin ja katsoa mitä tapahtuu.

Mamma Mian laula mukana! -version ensi-ilta on 17.10.2008 Helsingissä, Turussa ja Tampereella.


Lippuvaraukset myös puhelimitse:

KINOLIPPU  0600 007 007

(1,40€/puh + pvm)

  • ma-to klo 12-18
  • pe-su klo 10-18
Teatterilevitys

Tampere

 
Powered by MARKUS Cinema System - Modern Ticketing Solutions