Edelläkävijänä tunnettu Finlaysonin alue Tampereella toimii jälleen pioneerina, tällä kertaa elokuvakulttuurin alalla. Plevnan kutomorakennus, jossa sähkövalo syttyi ensimmäisenä Pohjoismaissa, on rakennettu kokonaan uudelleen moderniksi elokuvakeskukseksi. Finnkino Plevna toimii koko Finlaysonin alueen uuden tulemisen veturina.
Plevnan kymmenessä salissa on yhteensä 1.653 asiakaspaikkaa. Suurimmassa salissa 497 asiakaspaikkaa ja Finnkinon toiseksi suurin valkokangas, 136 neliötä. Kaikki salit on tehty vastaamaan alan viimeisimpiä laatuvaatimuksia. Salit ja katsomot ovat jyrkästi porrastettuja parhaan mahdollisuuden katselumukavuuden varmistamiseksi.
Finnkino Plevnan ensimmäisessä kerroksessa on kuuden elokuvasalin lisäksi lipunmyyntipiste, oheismyyntipiste ja vaatesäilytys. Toiseen kerrokseen sijoittuvat konehuoneet ja toimistotilat. Loput neljä salia puolestaan ovat kolmannessa kerroksessa.
Elokuvaelämys on kokonaisuus, johon vaikuttavat laadukkaan ohjelmiston lisäksi myös hyvät oheispalvelut. Plevnan elokuvakeskus on nimensä mukaisesti keskittynyt elokuviin ja perinteisiin oheispalveluihin, joista vastaa mm. ravintola Plevna. Elokuvakeskuksesta on suora sisäänkäynti yli 500 autopaikan pysäköintitaloon. |