
| Kinolippu: asiakaspalvelu & lippuvaraukset 0600 007 007 (1,83/min + pvm/mpm) |
|
Elokuvat ja näytösajat myös |
Osta tai varaa lippuja

|
Itäinenkatu 4, 33210 Tampere |
|
Edelläkävijänä tunnettu Finlaysonin alue Tampereella toimi pioneerina maaliskuussa 1999, tällä kertaa elokuvakulttuurin alalla. Plevnan kutomorakennus, jossa sähkövalo syttyi ensimmäisenä Pohjoismaissa, oli rakennettu kokonaan uudelleen moderniksi elokuvakeskukseksi. Finnkino Plevna toimi koko Finlaysonin alueen uuden tulemisen veturina.
Plevnan kymmenessä salissa on yhteensä 1.653 asiakaspaikkaa. Suurimmassa salissa 495 asiakaspaikkaa ja Finnkinon toiseksi suurin valkokangas, 136 neliötä. Kaikki salit on tehty vastaamaan alan viimeisimpiä laatuvaatimuksia. Salit ja katsomot ovat jyrkästi porrastettuja parhaan mahdollisuuden katselumukavuuden varmistamiseksi.
Finnkino Plevnan ensimmäisessä kerroksessa on kuuden elokuvasalin lisäksi lipunmyynti, herkkumyymälä ja vaatesäilytys. Toiseen kerrokseen sijoittuvat konehuoneet ja toimistotilat. Loput neljä salia puolestaan ovat kolmannessa kerroksessa.
Elokuvaelämys on kokonaisuus, johon vaikuttavat laadukkaan ohjelmiston lisäksi myös hyvät oheispalvelut ja lähialueen muu tarjonta. Plevnan elokuvakeskuksen ympäristössä Finlaysonin alueella toimii lukuisia ravintoloita ja kahviloita sekä erikoisliikkeitä. Elokuvakeskuksesta on suora sisäänkäynti yli 500 autopaikan pysäköintitaloon.
Teatterin aukioloajat löytyvät
päiväkohtaisesta taulukosta.
|
Salin numero
|
Sijainti |
Istumapaikkoja
|
Tekniikka
|
|---|---|---|---|
|
Plevna 1
|
1. krs |
491 (+4)
|
Dolby Digital, HFR, 3D
|
|
Plevna 2
|
1. krs |
296 (+4)
|
Dolby Digital, 3D
|
|
Plevna 3
|
1. krs |
73 (+1)
|
Dolby Digital
|
|
Plevna 4
|
1. krs |
127 (+2)
|
Dolby Digital
|
|
Plevna 5
|
1. krs |
126 (+2)
|
Dolby Digital
|
|
Plevna 6
|
1. krs |
115 (+1)
|
Dolby Digital
|
|
Plevna 7
|
2. krs |
84 (+1)
|
Dolby Digital
|
|
Plevna 8
|
2. krs |
105 (+2)
|
Dolby Digital
|
|
Plevna 9
|
2. krs |
105 (+2)
|
Dolby Digital, 3D
|
|
Plevna 10
|
2. krs |
108 (+2)
|
Dolby Digital, 3D
|
Finnkinon teattereihin jääneitä tavaroita voi tiedustella: