
| Kinolippu: asiakaspalvelu & lippuvaraukset 0600 007 007 (1,83/min + pvm/mpm) |
|
Elokuvat ja näytösajat myös |
Osta tai varaa lippuja

|
Torikatu 32, 90100 Oulu |
|
Marraskuussa 2006 avatun elokuvakeskuksen kaikki salit on varustettu alan uusimmilla ja parhaimmilla kuva- ja ääniratkaisuilla. AS2:een perustuvassa uudessa esitystekniikassa kuvan ja äänen laatu on maksimoitu muun muassa sijoittamalla kaiuttimet valkokankaan yläpuolelle, kun ne aiemmin ovat olleet valkokankaan takana. Näin ääni kulkee esteettömästi ja puhtaasti. Lisäksi kuvanlaatu on entistä parempi uusien, reiättömien valkokankaiden ansiosta.
Finnkino Plazassa on alan parhaimman tekniikan lisäksi huippuluokan katseluolosuhteet. Istuinrivit on porrastettu siten, että näkymät valkokankaalle ovat kaikkialta yhtä hyvät. Saleissa on aiempaa pehmeämmät penkit, suuremmat jalkatilat ja isot valkokankaat. Suurimman salin valkokangas on hulppeat 142,5 m2.
Plazan pääsisäänkäynti on Finnkino Plazan ja Scandic hotellin sisäpihalta pyöröovesta. Salit 1-3 sijaitsevat kolmannessa kerroksessa jonne pääsee joko portaita tai hissillä. Salit 4-7 ovat sisäänkäyntiaulassa ja sali 8 kerrosta alempana, jonne pääsee makeismyymälän vasemmalta sivulta. Lipunmyynti ja makeismyymälä sijaitsevat pääsisäänkäyntiaulassa.
Plazan toimisto sijaitsee toisessa kerroksessa. Vahtimestaripuhelin palvelee löytötavara-asioissa numerossa 046 8751 002.
Parkkihalli sijaitsee elokuvateatterin alapuolella, sisäänajo on Albertinkadun puolelta. Parkkihallin molemmista kerroksista on pääsy elokuvateatteriin. Parkkihallissa on runsaasti invapaikkoja myös aivan elokuvateatterin sisääntulon vieressä. Huom. Finnkino Plazan ja Scandic hotellin sisäpihalla on autoille pysäköintikielto.
Teatterin aukioloajat löytyvät
päiväkohtaisesta taulukosta.
|
Salin numero
|
Sijainti |
Istumapaikkoja
|
Tekniikka
|
|---|---|---|---|
|
Plaza 1
|
3. krs |
409 (+6)
|
Dolby Digital, AS2, 3D
|
|
Plaza 2
|
3. krs |
184 (+2)
|
Dolby Digital, AS2, 3D
|
|
Plaza 3
|
3. krs |
81 (+1)
|
Dolby Digital, AS2
|
|
Plaza 4
|
1. krs |
106 (+2)
|
Dolby Digital, AS2
|
|
Plaza 5
|
1. krs |
98 (+2)
|
Dolby Digital, AS2
|
|
Plaza 6
|
1. krs |
83 (+1)
|
Dolby Digital, AS2, 3D
|
|
Plaza 7
|
1. krs |
89 (+1)
|
Dolby Digital, AS2, 3D
|
|
Plaza 8
|
-1. krs |
90 (+1)
|
Dolby Digital, AS2
|