Kinopalatsi

Kaisaniemenkatu 2, 00100 Helsinki
Teatteripäällikkö: Henri Kurki

 Ohjelmisto

 Aukioloajat
 Salien tiedot
 Sijainti
 Lippujen hinnat
 Löytötavarat

Esittely

Helsingin Kinopalatsi oli avautuessaan syksyllä 1998 Suomen ensimmäinen multiplex-elokuvateatteri. 10 korkeatasoista salia, joissa kaikissa digitaalinen äänentoisto ja nykyaikaiset istuimet, ovat vaativankin elokuvanystävän mieleen. Kinopalatsi sijaitsee Fennia-korttelissa, joka sisältää myös runsaasti erilaisia palveluja fast foodista ja sushista yökerhoihin ja baareihin.

Kinopalatsin tiloissa avautui ensimmäinen elokuvateatteri jo vuonna 1939: Kaisaniemenkadun Metropol oli 1000-paikkaisena pitkään Helsingin suurin teatterisali. Nimi vaihtui vuosien saatossa ensin Bostoniksi ja sitten Formiaksi. 1980-luvun alussa suuri teatterisali pilkottiin neljäksi pienemmäksi. Kinopalatsin mittavan rakennustyön yhteydessä haluttiin saattaa vanha Metropol-sali uuteen loistoon ja vanhan teatterisalin parveke remontoitiin alkuperäiseen ulkoasuunsa Museoviraston avustuksella. Tämä sali on nykyään Kinopalatsi 2. Salissa voi henkiä aitoa 30-luvun tunnelmaa; penkit ja tekniikka ovat kuitenkin huippumodernit.

Myös Kinopalatsin aulassa yhdistyy uusi ja vanha; lippuaula sekä 2-salin edusta on restauroitu lähelle alkuperäistä 30-luvun ulkoasua peiliseinineen ja mahonkipilareineen. Myös ns. uusi puoli, johon suurin osa saleista sijoittuu, on tehty modernisti kunnioittamaan talon perinteitä; aulan materiaaleissa yhdistyvät kirsikkapuulattiat ja marmori- ja lasipinnat.

Pysäköinti;  ks. www.europark.fi

Käytä hyväksesi kaikkina aikoina voimassa oleva parkkietu: Finnkinon asiakkaat saavat 1 h parkkiedun kaikissa Helsingin EuroPark pysäköintihalleissa. Kysy parkkihyvityslippua teatterin lippukassalta!
 

Aukioloajat

Teatterin aukioloajat löytyvät  päiväkohtaisesta taulukosta. Herkkumyymälä noudattaa samoja aukioloaikoja kuin lippukassa.

 

Salien tiedot 

Salin numero
Istumapaikkoja
Tekniikka
Kinopalatsi 1
361
Dolby Digital, XpanD 3D
Kinopalatsi 2
265
Dolby Digital, XpanD 3D
Kinopalatsi 3
75
Dolby Digital
Kinopalatsi 4
75
Dolby Digital
Kinopalatsi 5
144
Dolby Digital, XpanD 3D
Kinopalatsi 6
86
Dolby Digital
Kinopalatsi 7
182
Dolby Digital
Kinopalatsi 8
94
Dolby Digital
Kinopalatsi 9
144
Dolby Digital, XpanD 3D
Kinopalatsi 10
88
Dolby Digital, XpanD 3D


 

Kinopalatsin penkit uudistuvat marraskuussa 2011. Saleissa 1 ja 2 kaikki penkit vaihdetaan uusiin, entistä isompiin, mukavampiin ja pehmeämpiin tuoleihin. Uudet istuimet ovat italialaista mallistoa, aikaisempaa tilavammat sekä leveämmät, jalkatilaa on runsaasti ja istuimissa nauttii valkokankaan tapahtumista mukavasti istuen ja rentoutuen.

Uusien tuolien lisäksi näihin saleihin asennetaan Premium-erikoisistuimia (kuva). Lähes metrin levyiset Premium-tuolit ovat yli 30 % leveämmät kuin muut istuimet. Premium-luokan tuolit mukautuvat katsojan mukaan, sillä selkänojat liikkuvat istujan asentoon. Jalkatilaa on myös poikkeuksellisen runsaasti. Premium-penkeistä pääsee nauttimaan salissa 1 perjantaista 18.11. alkaen ja salissa 2 marraskuun lopulla. Salien pohjakartasta Premium-tuolit tunnistaa tähti-merkinnästä ja istuinpaikan voi ostaa erikoishintaan.

Löytötavarat - Helsinki ja Vantaa

Helsingin Maximin, Kinopalatsin ja Tennispalatsin sekä Vantaan Flamingon tiloista löytyvät löytötavarat toimitetaan Suomen löytötavarapisteeseen.

Löytötavaratoimisto H.T.P palvelut Oy
Kampin keskus (E-taso)
Narinkka 3, 00100 Helsinki

Tiedustelut puhelimitse: 0600 04401 (1,67e/min + pvm)
arkisin klo 9-21, la klo 9-18, su klo 12-18

 Suomen löytötavarapiste