Etsi elokuva

Kirjoita hakusanaan vähintään kolme kirjainta.

 
Osumia: 12
(none)
NV17: Finlandia-gaala: Lain ulkopuolella
NV17: Finlandia-gaala: Lain ulkopuolella
Paul Verhoevenin Elle (2016) palautti mieliin, että raiskauksen ja koston teemoista voi tehdä älyllisesti haastavaa elokuvaa. Ville Mäkelän väkevän esikoiselokuvan nähneille tämä ei ole uutinen.
Ensi-ilta: 22.11.2017, Kesto: 1h 24 min
Lajityyppi: Jännitys, night Visions
12
Napapiirin sankarit 3
Napapiirin sankarit 3
Napapiirin sankarit -elokuvasarjan kolmannessa osassa Janne (Jussi Vatanen) on eksynyt elämän keskipäivän pimeään metsään ja lähtee etsimään itseään tunturiin. Haaveiden luontoretriitistä ollaan kuitenkin kaukana, kun vaellukselle tunkee mukaan muutama muukin sankari. Eikä aikaakaan, kun pyhiinvaelluksen reittisuunnitelmaan tulee pari muuttujaa.
Ensi-ilta: 23.8.2017, Kesto: 1h 43 min
Lajityyppi: Komedia, kotimainen
Ohjaaja:
Tiina Lymi
S
Hevisaurus-elokuva
Hevisaurus-elokuva
Toni kuulee metsästä outoa ääntä ja saa kuvattua kameralla merkillisen jalanjäljen maastossa. Toni houkuttelee Suvin mukaansa tutkimaan mitä ihmettä oikein on tekeillä. Nokkelina tyyppeinä lapset päätyvät pian hassujen, vihreiden, muinaisia dinosauruksia muistuttavien olentojen jäljille.
Ensi-ilta: 27.11.2015, Kesto: 1h 25 min
Lajityyppi: Seikkailu, perhe-elokuva, musiikki, kotimainen
7
Viikossa aikuiseksi
Viikossa aikuiseksi
Joukko toisilleen tuntemattomia miehiä ja naisia haluaa viettää toisenlaisen kesälomaviikon houkuttelevan oloisella aikuisten leirillä Turun saaristossa.
Ensi-ilta: 23.1.2015, Kesto: 1h 32 min
Lajityyppi: Komedia, kotimainen
16
Härmä
Härmä
Pohjanmaan lakeuksilla eletään puukkovallan aikaa, Maita hallitsevat häjyt, rellestävät miesjoukot, jotka herättävät pelkoa tappeluhalullaan. Kunnia ja maine saattavat löytyä puukon terällä, eikä lain suoja yllä Härmään asti. Välitalon tila on Härmän mahtavimpia.
Ensi-ilta: 17.2.2012, Kesto: 2h 08 min
Lajityyppi: Draama, kotimainen
Ohjaaja:
JP Siili
S
Muumi ja punainen pyrstötähti 3D
Muumi ja punainen pyrstötähti 3D
Eräänä päivänä Muumipeikko huomaa että koko Muumilaakso on oudon, harmaan pölyn peitossa. Tietäisiköhän viisas Piisamirotta mitä kummallista oikein on tapahtumassa? Piisamirotta julistaa että mitä tahansa voi tapahtua, jos maailmanloppu tipahtaa taivaalta...
Ensi-ilta: 6.8.2010, Kesto: 1h 17 min
Lajityyppi: Perhe-elokuva, kotimainen, 3D
Ohjaaja:
Maria Lindberg
S
Muumi ja punainen pyrstötähti (2D)
Muumi ja punainen pyrstötähti (2D)
Eräänä päivänä Muumipeikko huomaa että koko Muumilaakso on oudon, harmaan pölyn peitossa. Tietäisiköhän viisas Piisamirotta mitä kummallista oikein on tapahtumassa? Piisamirotta julistaa että mitä tahansa voi tapahtua, jos maailmanloppu tipahtaa taivaalta...
Ensi-ilta: 6.8.2010, Kesto: 1h 17 min
Lajityyppi: Perhe-elokuva, kotimainen
Ohjaaja:
Maria Lindberg
7
Jos rakastat
Jos rakastat
Jos rakastat on nykypäivään sijoittuva musiikkielokuva, joka kertoo ministerin tyttären ja maahanmuuttajien pojan rosoisen rakkaustarinan. Kohtalokas onnettomuus pistää hemmotellun Ada Helmisen elämän uuteen järjestykseen. Ada pääsee yllättäen irti entisen elämänsä painolastista – pinnallisuudesta ja etäisistä perhesuhteista.
Ensi-ilta: 6.1.2010, Kesto: 2h 03 min
Lajityyppi: Musiikkielokuva, kotimainen
7
Jos rakastat (sing-along)
Jos rakastat (sing-along)
Jos rakastat on nykypäivään sijoittuva musiikkielokuva, joka kertoo ministerin tyttären ja maahanmuuttajien pojan rosoisen rakkaustarinan. Kohtalokas onnettomuus pistää hemmotellun Ada Helmisen elämän uuteen järjestykseen. Ada pääsee yllättäen irti entisen elämänsä painolastista – pinnallisuudesta ja etäisistä perhesuhteista.
Ensi-ilta: 6.1.2010, Kesto: 2h 03 min
Lajityyppi: Musiikkielokuva, kotimainen
12
Putoavia enkeleitä
Putoavia enkeleitä
Putoavia enkeleitä kertoo Lauri Viidan (Tommi Korpela) ja Aila Meriluodon (Elina Knihtilä) värikkään tarinan heidän kuvitteellisen tyttärensä Helenan (Elena Leeve) näkökulmasta.
Ensi-ilta: 5.12.2008, Kesto: 1h 42 min
Lajityyppi: Draama, kotimainen
S
Muumi ja vaarallinen juhannus
Muumi ja vaarallinen juhannus
Muumi ja vaarallinen juhannus perustuu 70-80-lukujen taitteessa tuotettuun animaatiosarjaan, josta on nyt tuotettu pitkä valkokangaselokuva. Animaatiosarjan kuvamateriaali on restauroitu kokonaan elokuvaa varten ja käsikirjoitus sekä dialogi on tehty Suomessa alusta alkaen. Alkuperäisessä animaatiosarjassa ei ollut lainkaan dialogia.
Ensi-ilta: 18.4.2008, Kesto: 1h 28 min
Lajityyppi: Animaatio, kotimainen
12
Kolmistaan
Kolmistaan
Tomi Laakso on 35-vuotias mies, joka elää onnellista perhe-elämää vaimonsa Marian ja kahden nuoren lapsensa kanssa. Tomin ja Marian suhde on edelleen hellä ja tunteikas, vaikka he ovat olleet pitkään naimisissa.Eräänä päivänä Tomi törmää sattumalta toiseen naiseen, Janitaan.
Ensi-ilta: 1.2.2008, Kesto: 1h 40 min
Lajityyppi: Draama, kotimainen