Etsi elokuva

Kirjoita hakusanaan vähintään kolme kirjainta.

 
Osumia: 13
12
Jättiläinen
Jättiläinen
Nuori ja kunnianhimoinen virkamies Jussi (Joonas Saartamo) saa käsiteltäväkseen valtavan nikkelikaivoksen ympäristöluvan Kainuussa. Karismaattisen ja voimakastahtoisen Pekka Perän (Jani Volanen) johtama Talvivaara käyttää täysin uutta menetelmää mineraalien keräämiseen. Kaivos on tuomassa paikkakunnalle sinne kipeästi kaivattuja uusia työpaikkoja.
Ensi-ilta: 22.1.2016, Kesto: 1h 37 min
Lajityyppi: Draama, jännitys, kotimainen
12
Elämältä kaiken sain
Elämältä kaiken sain
Urho (Vesa-Matti Loiri) viettää vanhuudenpäiviään vanhassa, ränsistyneessä kotitalossaan – melko boheemilla tyylillä. Urhon rauha rikkoutuu, kun hänen tyttärensä Tiina (Armi Toivanen) ilmestyy syntymäpäivävierailulle yhdessä poikaystävänsä Tomin (Peter Franzén) ja tämän goottihenkisen teinityttären Emilian (Lenita Susi) kanssa.
Ensi-ilta: 21.8.2015, Kesto: 1h 43 min
Lajityyppi: Komedia, draama, kotimainen
Ohjaaja:
Mika Kaurismäki
16
The Gunman
The Gunman
Tiukkaotteisen toimintaelokuvan yhdessä sivuroolissa nähdään suomalainen monilahjakkuus, Peter Franzén. Jim Terrier (Oscar-voittaja Sean Penn) on entinen erikoisjoukkojen ammattisotilas.
Ensi-ilta: 24.4.2015, Kesto: 1h 55 min
Lajityyppi: Draama, toiminta, jännitys, rikoselokuva
Ohjaaja:
Pierre Morel
16
Leijonasydän
Leijonasydän
Dome Karukosken elokuva Leijonasydän on koskettava ja särmikäs kertomus pikkukaupunkilaisesta uusnatsista, Teposta (Peter Franzén), joka rakastuu kiihkeästi temperamenttiseen Sariin (Laura Birn). Uudella avovaimolla on tummaihoinen poika Ramu (Yusufa Sidibeh). Kasvaako Teppo ulos ennakkoluuloistaan? Voittaako rakkaus vai kaveriporukan luoma paine?
Ensi-ilta: 18.10.2013, Kesto: 1h 44 min
Lajityyppi: Draama, kotimainen
Ohjaaja:
Dome Karukoski
12
R&A 13: Tumman veden päällä
R&A 13: Tumman veden päällä
Näyttelijä Peter Franzénin omaan romaaniin perustuva elokuva on kouluikään tulevan Peten kasvutarina 1970-luvun Lounais-Lapin Keminmaasta. Peten mielen nurkissa piileksii pelko. Alitajunta työstää unissa tapahtumia kotona, jossa asuvat myös alkoholi ja väkivalta.
Ensi-ilta: 25.9.2013, Kesto: 1h 50 min
Lajityyppi: Rakkautta&Anarkiaa, r&A / Kotim.elokuvan vko
Ohjaaja:
Peter Franzen
12
Tumman veden päällä
Tumman veden päällä
Näyttelijä Peter Franzénin omaan romaaniin perustuva elokuva on liikuttava ja herkkävireinen kasvutarina Keminmaalta, Pohjois-Suomesta. Pieni poika avaa silmänsä aamulla, auringonvaloa ihmetellen. Ruokailua, leikkejä, ulkoilua. Kaikki tuntuu hellyttävän tutulta, jopa idylliseltä. Vähitellen keittiöstä alkaa öisin kuulua ääniä, riitaa ja itkua.
Ensi-ilta: 6.9.2013, Kesto: 1h 48 min
Lajityyppi: Draama, kotimainen
Ohjaaja:
Peter Franzen
12
Kerron sinulle kaiken
Kerron sinulle kaiken
Kerron sinulle kaiken on Leea Klemolan ja Peter Franzénin tähdittämä draama, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Simo Halinen. Kerron sinulle kaiken on tarina suurta murroskautta elävästä Maaritista (Klemola) ja ihmisistä hänen lähellään. Maarit on vastikään korjannut sukupuolensa naiseksi. Vihdoin elämä alkaa maistua omalta.
Ensi-ilta: 8.3.2013, Kesto: 1h 35 min
Lajityyppi: Draama, kotimainen
Ohjaaja:
Simo Halinen
16
Puhdistus
Puhdistus
Puhdistus on henkeäsalpaava jännityskertomus kahdesta naisesta, joita varjostaa ja yhdistää heidän oma häpeällinen menneisyytensä. Ikääntynyt Aliide Truu asuu yksin taloaan Viron maaseudulla 1992. Maa on itsenäistynyt edellisenä vuonna ja maareformi on alkanut. Eräänä iltana hän löytää pihaltaan nuoren naisen.
Ensi-ilta: 7.9.2012, Kesto: 2h 05 min
Lajityyppi: Draama, kotimainen
Ohjaaja:
Antti J. Jokinen
12
Tie pohjoiseen
Tie pohjoiseen
Timo Porala (Samuli Edelmann) on arvostettu konserttipianisti, jonka yksityiselämä on karilla. Eräänä päivänä Timo löytää kotioveltaan elämää nähneen vanhemman miehen, Leon (Vesa-Matti Loiri), joka paljastuu hänen isäkseen. Leo on jättänyt poikansa tämän ollessa 3-vuotias ja lähtenyt maailmalle – eikä ole antanut kuulua itsestään 35 vuoteen.
Ensi-ilta: 24.8.2012, Kesto: 1h 53 min
Lajityyppi: Draama, kotimainen
Ohjaaja:
Mika Kaurismäki
16
Vares - Kaidan tien kulkijat
Vares - Kaidan tien kulkijat
Hautausmaalta Pohjanmaalla on löytynyt nuoren naisen ruumis. Löytäjä, pastori Hukkanen (Markku Maalismaa), palkkaa Jussi Vareksen (Antti Reini) tutkimaan rikosta. Siitä alkaa Vareksen uran oudoin tapaus. Vares matkaa Kahdenvirranmaankylään, joka on pieni, riutuva kyläpahanen, vahvan lahkolaisuskonnon kourissa.
Ensi-ilta: 6.1.2012, Kesto: 1h 33 min
Lajityyppi: Draama, rikoselokuva, kotimainen
Ohjaaja:
Anders Engström
12
Syvälle salattu
Syvälle salattu
Julia Mannerla (Krista Kosonen) on ympäristöasioita hoitava huippujuristi. Ura on ajanut avioliiton ylitse ja mieltä painaa huono omatunto lapsen kanssa pitämättä jääneistä lomista. Nyt Julia on saanut tehtävän pelastaa syrjäinen kylä, jota ollaan hukuttamassa voimalaitoksen tekoaltaan alle. Tuo kylä sattuu olemaan hänen sukunsa vanha koti.
Ensi-ilta: 7.10.2011, Kesto: 1h 46 min
Lajityyppi: Draama, jännitys, kotimainen
Ohjaaja:
Joona Tena
16
Harjunpää ja pahan pappi
Harjunpää ja pahan pappi
Harjunpää ja pahan pappi on pitkä elokuva, joka perustuu kirjailija ja ylikonstaapeli Matti Yrjänä Joensuun samannimiseen teokseen. Elokuvan päähenkilö on Joensuun kirjoista tuttu rikosylikonstaapeli Timo Harjunpää. Oman tyttären traaginen kuolema koettelee Harjunpäätä sekä hänen perhettään.
Ensi-ilta: 29.10.2010, Kesto: 1h 47 min
Lajityyppi: Toiminta, jännitys, kotimainen
Ohjaaja:
Olli Saarela
12
Lieksa!
Lieksa!
Elokuva seuraa Koppeloiden suvun muuttomatkaa unelmiensa Lieksaan. Sukutarinan mukaan Koppeloiden esiäiti oli Venäjän viimeisen tsaarin rakastajatar. Vallankumous ajoi räätälisuvun pakomatkalle Suomeen ja Suomesta kansalaissodan aattona Keski-Eurooppaan. 70-luvulla he palasivat Suomeen puolirikollisiksi vaeltajiksi rapautuneena.
Ensi-ilta: 14.9.2007, Kesto: 1h 31 min
Lajityyppi: Komedia, draama, kotimainen