Etsi elokuva

Kirjoita hakusanaan vähintään kolme kirjainta.

 
Osumia: 19
12
Pitch Perfect 3
Pitch Perfect 3
Maailmanlaajuisesti yli 400 miljoonaa dollaria tuottanut rakastettu elokuvasarja palaa valkokankaalle kolmannessa osassaan Pitch Perfect 3. Bellat ovat nyt siis valmistuneet yliopistosta ja joutuneet kohtaamaan karun arjen, missä pärjäämiseen vaaditaan muutakin kuin a cappella -laulua.
Ensi-ilta: 5.1.2018, Kesto: 1h 34 min
Lajityyppi: Komedia, musiikki
Ohjaaja:
Trish Sie
12
Power Rangers
Power Rangers
Saban's Power Rangers -elokuva seuraa viittä tavallista lukiolaista. Heidän elämänsä muuttuu täysin, kun heille selviää, että he pystyvät muuntautumaan voimakkaiksi supersankareiksi. Avaruusolennot uhkaavat tuhota niin heidän kotikylänsä, kuin koko maailmankin.
Ensi-ilta: 7.4.2017, Kesto: 2h 04 min
Lajityyppi: Toiminta, seikkailu, sci-fi
Ohjaaja:
Dean Israelite
12
Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 2 (2D)
The Hunger Games: Mockingjay - Part 2 (2D)
Maailmanlaajuinen elokuvamenestys Nälkäpeli on saanut toden teolla koko maailman liekkeihin. Nälkäpeli – Matkijanärhi, osa 2 on elokuvasarjan odotettu päätösosa, jossa Katniss Everdeen (Jennifer Lawrence) ymmärtää, että pelissä ei ole enää pelkkä selviytyminen, vaan koko Panemin tulevaisuus.
Ensi-ilta: 18.11.2015, Kesto: 2h 17 min
Lajityyppi: Seikkailu, sci-fi
Ohjaaja:
Francis Lawrence
12
Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 2 - 3D
The Hunger Games: Mockingjay - Part 2 - 3D
Maailmanlaajuinen elokuvamenestys Nälkäpeli on saanut toden teolla koko maailman liekkeihin. Nälkäpeli – Matkijanärhi, osa 2 on elokuvasarjan odotettu päätösosa, jossa Katniss Everdeen (Jennifer Lawrence) ymmärtää, että pelissä ei ole enää pelkkä selviytyminen, vaan koko Panemin tulevaisuus.
Ensi-ilta: 18.11.2015, Kesto: 2h 17 min
Lajityyppi: Seikkailu, sci-fi, 3D
Ohjaaja:
Francis Lawrence
12
Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 2 - 4K
The Hunger Games: Mockingjay - Part 2 - 4K
Maailmanlaajuinen elokuvamenestys Nälkäpeli on saanut toden teolla koko maailman liekkeihin. Nälkäpeli – Matkijanärhi, osa 2 on elokuvasarjan odotettu päätösosa, jossa Katniss Everdeen (Jennifer Lawrence) ymmärtää, että pelissä ei ole enää pelkkä selviytyminen, vaan koko Panemin tulevaisuus.
Ensi-ilta: 18.11.2015, Kesto: 2h 17 min
Lajityyppi: Seikkailu, sci-fi
Ohjaaja:
Francis Lawrence
12
R&A 15: Love & Mercy
R&A 15: Love & Mercy
The Beach Boysin huolettoman surffipopin taakse kätkeytyi synkkiä sävyjä. Bill Pohladin ohjaus herkuttelee kalifornialaisyhtyeen alkuperäismusiikilla kuvatessaan sen keulahahmon, Brian Wilsonin, vuosikymmeniä kestänyttä henkistä kaaosta.
Ensi-ilta: 17.9.2015, Kesto: 2h 00 min
Lajityyppi: Rakkautta&Anarkiaa
12
Magic Mike XXL
Magic Mike XXL
Magic Mike XXL saattaa jälleen yhteen vuoden 2012 hittielokuva Magic Miken tähdet. Channing Tatum, Matt Bomer, Joe Manganiello, Kevin Nash, Adam Rodriguez ja Gabriel Iglesias tähdittävät 3.7. Suomen ensi-iltansa saavaa elokuvaa. Mike on lopettanut stripparina alan huipulla kolme vuotta sitten.
Ensi-ilta: 3.7.2015, Kesto: 1h 56 min
Lajityyppi: Komedia, draama
Ohjaaja:
Gregory Jacobs
12
Magic Mike XXL (4K)
Magic Mike XXL (4K)
Magic Mike XXL saattaa jälleen yhteen vuoden 2012 hittielokuva Magic Miken tähdet. Channing Tatum, Matt Bomer, Joe Manganiello, Kevin Nash, Adam Rodriguez ja Gabriel Iglesias tähdittävät 3.7. Suomen ensi-iltansa saavaa elokuvaa. Mike on lopettanut stripparina alan huipulla kolme vuotta sitten.
Ensi-ilta: 3.7.2015, Kesto: 1h 56 min
Lajityyppi: Komedia, draama
Ohjaaja:
Gregory Jacobs
S
Pitch Perfect 2
Pitch Perfect 2
Becca (Anna Kendrick), Fat Amy (Rebel Wilson) ja koko sähäkkä The Barden Bellas -jengi palaavat valkokankaalle elokuvassa Pitch Perfect 2, jossa vuoden 2012 hittikomedian tarina jatkuu.
Ensi-ilta: 15.5.2015, Kesto: 1h 55 min
Lajityyppi: Komedia, musiikki
Ohjaaja:
Elizabeth Banks
7
Lego elokuva 3D (orig)
The Lego Movie 3D (orig)
3D-animaatioseikkailu kertoo Emmetistä, joka on maailman tavallisin, sääntöjä noudattava ja täydellisen keskinkertainen LEGO-ukko, jota erehdytään luulemaan maailmanpelastajaksi.
Ensi-ilta: 14.2.2014, Kesto: 1h 41 min
Lajityyppi: Animaatio, 3D
7
Lego elokuva (2D) (orig)
The Lego Movie (2D) (orig)
3D-animaatioseikkailu kertoo Emmetistä, joka on maailman tavallisin, sääntöjä noudattava ja täydellisen keskinkertainen LEGO-ukko, jota erehdytään luulemaan maailmanpelastajaksi.
Ensi-ilta: 14.2.2014, Kesto: 1h 41 min
Lajityyppi: Animaatio
12
Nälkäpeli - Vihan liekit
The Hunger Games: Catching Fire
Nälkäpeli - Vihan liekit on jatkoa sarjan ensimmäiselle menestyselokuvalle Nälkäpeli. Nälkäpeli - Vihan liekit perustuu Suzanne Collinsin samannimiseen kirjaan (Catching Fire), joka on osa menestystrilogiaa: Nälkäpeli, Vihan liekit ja Matkijanärhi. Katniss Everdeen ja Peeta Mellark jotuvat Nälkäpelin voittajina vuotuiselle voittajakiertueelle.
Ensi-ilta: 20.11.2013, Kesto: 2h 26 min
Lajityyppi: Draama, toiminta, jännitys, seikkailu, sci-fi
Ohjaaja:
Francis Lawrence
7
Mitä odottaa kun odotat
What to Expect When You're Expecting
Romanttinen komedia viidestä pariskunnasta, jotka valmistautuvat suureen elämänmuutokseen: vanhemmuuteen. Elokuvaa tähdittää liuta suuria nimiä Jennifer Lopezista Cameron Diaziin ja Dennis Quaidista Chris Rockiin. Kirk Jonesin ohjaama komedia perustuu Heidi Murkoffin samannimiseen menestyskirjaan.
Ensi-ilta: 13.7.2012, Kesto: 1h 49 min
Lajityyppi: Komedia, draama, romantiikka
Ohjaaja:
Kirk Jones
12
Nälkäpeli
The Hunger Games
Luonnonkatastrofit, kuivuus, myrskyt, tulipalot ja tulvat nielivät suuren osan Pohjois-Amerikasta. Loput hävitti jäljelle jääneestä ruoasta käyty sota. Raunioista syntyi Panem. Sen kansalaiset nousivat kapinaan hallitsijoitaan vastaan, mutta hävisivät taistelun. Rangaistukseksi kehitettiin Nälkäpeli.
Ensi-ilta: 23.3.2012, Kesto: 2h 22 min
Lajityyppi: Draama, toiminta, seikkailu, sci-fi
Ohjaaja:
Gary Ross
12
Reunalla
Man on a Ledge
Kun ex-poliisi, nykyinen vanki uhkaa hypätä Manhattanilla sijaitsevan hotellin katolta, paikalle lähetetään nuori poliisipsykologi. Samaan aikaan on käynnistymässä suurin timanttiryöstö kautta aikojen...
Ensi-ilta: 10.2.2012, Kesto: 1h 42 min
Lajityyppi: Jännitys, rikoselokuva
Ohjaaja:
Asger Leth
12
The Next Three Days
The Next Three Days
John Brennanin (Russell Crowe) elämä vaikuttaa täydelliseltä, kunnes hänen vaimonsa Lara (Elizabeth Banks) pidätetään raa’asta murhasta epäiltynä. Lara vannoo olevansa syytön. Kolme vuotta tuomion jälkeen John joutuu ponnistelemaan pitääkseen perheensä kasassa.
Ensi-ilta: 26.11.2010, Kesto: 2h 15 min
Lajityyppi: Draama, toiminta, jännitys
Ohjaaja:
Paul Haggis
7
W.
W.
Huolimatta siitä rakastatko vai vihaatko häntä, George W. Bush on yksi ristiriitaisimmista hahmoista miesmuistiin. Tyylilleen uskollinen ohjaaja Oliver Stone tekee historiaa ja tuo valkokankaille USA:n 43. presidentin elämänkertomuksen.
Ensi-ilta: 2.1.2009, Kesto: 2h 11 min
Lajityyppi: Draama
16
Zack & Miri puuhaa pornoo
Zack and Miri Make a Porno
Elinikäiset ystävykset ja kämppikset Zack (Seth Rogen) ja Miri (Elizabeth Banks) päättävät ratkaista taloudelliset ongelmansa tekemällä pornofilmin. Elokuvan teko ei kuitenkaan ole ihan sellaista mitä he kuvittelivat, kuten ei myöskään heidän suhteensa. Ohjaaja Kevin Smith on aikaisemmin viihdyttänyt meitä mm.
Ensi-ilta: 19.12.2008, Kesto: 1h 43 min
Lajityyppi: Komedia
7
Tähtivieras Dave
Meet Dave
Tähtivieras Dave on Eddie Murphy Eddie Murphyn ruumiissa - tuplasti takuuvarmaa hulluttelua, menoa ja meininkiä! Dave on ihmisen näköinen avaruusalus, joka tuo maahan pikkuruisia avaruusolioita oman planeettansa pelastusoperaatiota varten. Aluksen, eli Daven, tulee osata toimia kuin oikea ihminen, jotta tehtävä onnistuisi.
Ensi-ilta: 11.7.2008, Kesto: 1h 32 min
Lajityyppi: Komedia