Ajankohtaista

Helsingin Kluuvikadun uudistettu Finnkino Maxim avataan helmikuussa 2018

Elokuvien lisäksi Maximissa tullaan esittämään Event Cinema -näytöksiä kuten balettia sekä teatteri- ja taide-esityksiä.
|

 
Suomen vanhin elokuvateatteri, Helsingin Kluuvikadulla sijaitseva Maxim, avaa ovensa uudelleen helmikuussa 2018. Arkkitehtitoimisto Parviaisen asiantuntevassa ohjauksessa Maximia on uudistettu alkuperäisen elokuvateatterin aikakautta ja glamouria kunnioittaen. Avautuessaan teatterissa sykkii jälleen 1900-luvun art house -henki, mikä näkyy ohjelmiston lisäksi myös teatterin sisustuksessa. Europa Cinemas -verkoston jäsenteatterina Maximin ohjelmistoon kuuluu kiinteänä osana eurooppalaisia laatuelokuvia.

– Olemme todella iloisia siitä, että pääsemme avaamaan Maximin uudestaan yleisölle helmikuun alussa. Olemme tehneet paljon työtä sen eteen, että uudistettu Maxim vastaisi asiakkaidemme toiveita niin historiallisen arkkitehtuurin kuin ohjelmiston osalta. Uskon, että olemme onnistuneet työssämme, sanoo Finnkinon toimitusjohtaja Veronica Lindholm.

Finnkino kutsui keväällä asiakkaitaan työpajoihin, joissa suunniteltiin Maximin uudistettua konseptia. Työpajoihin osallistui Maximin kanta-asiakkaita, Maximin pitkäaikaista henkilökuntaa ja muita aktiivisia elokuvassakävijöitä.

– Työpajat olivat erittäin antoisat ja saimme keskusteluista paljon arvokasta tietoa, jota olemme nyt hyödyntäneet konseptin suunnittelussa, sanoo Lindholm.

Suomen johtavaksi art house -elokuvateatteriksi profiloituneen Maximin kankailla nähdään monipuolista ohjelmistoa kuten tuoreita Golden Globe -palkittuja elokuvia ja Oscar®-ehdokkaita. Maxim jatkaa Europa Cineman jäsenteatterina, mikä takaa suuren määrän eurooppalaisia laatuelokuvia ohjelmistossa. Elokuvien lisäksi Maximissa esitetään valikoima Event Cinema -näytöksiä kuten balettia sekä teatteri- ja taide-esityksiä.
 

Sisustus korostaa Maximin perinteikästä ja arvokasta arkkitehtuuria

Arkkitehtitoimisto Parviaisen toimitusjohtaja Mikko Lahikaisen mukaan Maxim on rakennushistoriallisesti arvokas helmi.

– Maximin hienovarainen uudistaminen elokuvateatterin alkuperäistä aikakautta kunnioittaen on ollut toimistollemme erittäin mieluisa tehtävä. Teatterissa on paljon suojeltuja sisustusosia vuonna 1909 valmistuneesta Olympiateatterin salista. Lisäksi 1970-luvun interiöörejä oli säilynyt hyvin vähän. Maximin sisustus on toteutettu sen rakennushistoriallista ja kulttuurista arvoa kunnioittaen, Lahikainen kertoo.

Uudistetun Maximin kalusteet, materiaalit ja värit ovat toteutettu rakennuksen erityislaatua ja identiteettiä kunnioittaen.

– Ajalliset kerrostumat ovat tärkeitä kaupunkirakenteen ulko- ja sisätiloissa. Maxim rakentaa siltaa kahden eri ajanjakson välille, selventää Lahikainen.
 

Taustatietoja Maximista

Kluuvikadun Maxim on toiminut yhtäjaksoisesti samassa osoitteessa jo vuodesta 1909 ja on näin ollen Suomen vanhin elokuvateatteri. Alkuperäisen, upean teatterisalin suunnitteli arkkitehti David Frölander-Ulf ja se avattiin Olympia-nimisenä, mutta vaihtoi nimensä myöhemmin Piccadillyksi. 1930-luvulta lähtien teatteri on toiminut Maxim-nimisenä. Nykyinen rakennus on vuodelta 1974. Maximissa on kaksi elokuvasalia, joista toinen on museoviraston suojelema. Maxim-elokuvateatteri hyväksyttiin Europa Cinemas -verkoston jäseneksi vuonna 2014.  Ohjelmistoltaan Maxim on profiloitunut eurooppalaisen art house -elokuvan lippulaivaksi.

Finnkinon joululiput - lahja, joka sopii kaikille!

7.11.2017, Ajankohtaista
Anna lahjaksi unohtumaton elokuvaelämys! Joululeffaliput 4 kpl hintaan 40 € ja jouluherkkusetelit 4 kpl 16 € - nyt myynnissä verkkokaupassa, teattereissa ja jälleenmyyjillä!

Itsenäisyyspäivän Tuntematon sotilas -näytöksiä jo myynnissä!

7.11.2017, Ajankohtaista
Ennakkomyynnissä on sekä normaalinäytöksiä että väliajallisia, tarjoilut sisältäviä näytöksiä. Lippuja voi tässä vaiheessa ainoastaan ostaa, varaaminen on mahdollista tiistaista 28.11. klo 15 alkaen.

Star Wars: The Last Jedi -ennakkomyynti nyt käynnissä

7.11.2017, Ajankohtaista
Lucasfilmin Star Wars: The Last Jedi saa maailman ensi-iltansa 13.12. - varmista paikkasi ensi-iltaviikolle ensimmäisten joukossa!

Tuntematon sotilas -elokuvan esityksiä myös väliajalla ja tarjoilulla

7.11.2017, Ajankohtaista
Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kruunaava suurelokuva on nähtävissä teattereissa 27.10. alkaen. Halutessasi voit valita näytöksen, johon sisältyy väliaika tarjoiluineen.

Night Visions -festivaali Helsingissä 22.-26.11.

7.11.2017, Ajankohtaista
Syksyn Night Visions Maximum Halloween 3017 -festivaalin ennakkolipunmyynti käynnistyy perjantaina 3. marraskuuta!

Princen Sign o’ the Times – ohittamaton valkokangastapaus ainutlaatuisen artistin faneille

7.11.2017, Ajankohtaista
Legendaarinen konserttielokuva Sign o’ the Times nähdään nyt isolta valkokankaalta teknisesti päivitettynä 30 vuotta ilmestymisensä jälkeen.

Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinto 2017 Suomeen

7.11.2017, Ajankohtaista
Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2017 elokuvapalkinnon saivat ohjaaja-käsikirjoittaja Selma Vilhunen ja tuottajat Kai Nordberg & Kaarle Aho elokuvasta Tyttö nimeltä Varpu.

Sotiemme veteraaneille maksuton sisäänpääsy Tuntematon sotilas -elokuvan päivänäytöksiin

7.11.2017, Ajankohtaista
Veteraanit pääsevät katsomaan Aku Louhimiehen ohjaaman Tuntematon sotilas -elokuvan ilmaiseksi kaikissa elokuvateattereissa kautta maan.

Se on siinä! 95-elokuvan virallisessa trailerissa kurkistetaan jääkiekon legendaarisen MM-viikonlopun tunnelmiin

7.11.2017, Ajankohtaista
Tunnelatautunut traileri antaa esimakua jouluna ensi-iltansa saavasta, Aleksi Mäkelän ohjaamasta 95-elokuvasta.

Huijausviestejä liikkeellä: Finnkinon ja Finnkino Labin nimissä kalastellaan maksukorttitietoja

7.11.2017, Ajankohtaista
Lahjakortteja kaupittelevissa viesteissä ei ole kyse Finnkinon kampanjasta, vaan luvattomasta maksutietojen kalastelusta.

Yösyöttö-elokuvaa ei nähdä Finnkinon teattereissa levittäjä Nordisk Filmin myynninestopäätöksen takia

7.11.2017, Ajankohtaista
Finnkino pahoittelee, että perjantaina 6.10. ensi-iltaan tuleva Yösyöttö-elokuva ei ennakkomarkkinoinnista huolimatta ole toistaiseksi katsottavissa Finnkinon leffateattereissa.

Finnkino Lab – uusi suurten tunteiden asiakkuusohjelma leffafaneille

7.11.2017, Ajankohtaista
Finnkino Labin jäsenenä koet enemmän ja saat enemmän. Liittyminen on maksutonta!

Fazerin Sinisen Love Always on vuoden paras elokuvamainos

7.11.2017, Ajankohtaista
Elokuvissa kävijät valitsivat Finnkinon katsojaäänestyksessä vuoden parhaaksi valkokangasmainokseksi Fazerin Sinisen Love Always -filmin.

Tennispalatsin Scape-sali palkittiin Euroopan vuoden parhaana elokuvasalina

7.11.2017, Ajankohtaista
Finnkinon uusi Scape-premiumsalikonsepti sai "elokuvateattereiden Oscar-palkinnon" Barcelonan CineEurope-konferenssissa.

Jussi-gaalan suurin voittaja oli Hymyilevä mies

7.11.2017, Ajankohtaista
Vuoden 2016 kotimaisten elokuvien Jussi-voittajat selvisivät perjantaina 24.3. pidetyssä gaalassa.

MobilePay Finnkinon verkkokaupan maksutavaksi

7.11.2017, Ajankohtaista
Nyt voit maksaa leffalippusi verkkokaupassa nopeasti ja kätevästi MobilePay-sovelluksella!

Paulig ja Finnkino tarjoavat uusia kahvielämyksiä elokuvan ystäville

7.11.2017, Ajankohtaista
Finnkinon elokuvateattereihin avataan Pauligin premium-kahvipisteitä täydentämään elokuvissa kävijöiden asiakaskokemusta.

Golden Globe -voittajat

7.11.2017, Ajankohtaista
Palkinnot jaettiin 74. kerran Beverly Hillsissä sunnuntaina 8.1. Ryan Goslingin ja Emma Stonen tähdittämä La La Land teki historiaa voittamalla seitsemän palkintoa.

Finnkinon sovellus tuo leffaliput puhelimeesi

7.11.2017, Ajankohtaista
Finnkinon sovelluksella katsot helposti näytösajat ja ostat elokuvalippuja. Saatavilla iOS-, Android- ja Windows-kaupoista!

Uuden sukupolven elokuvateatteri Itis-kauppakeskukseen

7.11.2017, Ajankohtaista
9-salisen teatterin avajaisia on tarkoitus viettää vuoden 2018 lopulla.

Elokuvia ja elämyksiä aikuiseen makuun

7.11.2017, Ajankohtaista
Laatuaikaa yhdessä elokuvissa ja muista myös Finnkinon eläkeläisalennus - jopa -30%

Verkkokaupan herkkuliput!

7.11.2017, Ajankohtaista
Osta leffaeväät verkkokaupasta helposti ja edullisesti herkkulippuina!