S
Season 15: PMMP - Tässä elämä on
Season 15: PMMP - Tässä elämä on (2014)
Lajityyppi: Dokumentti, musiikki
Levittäjä: Season Film Festival
Ensi-ilta: 26.3.2015
Kesto: 1h 15 min
Ikäraja: S

Kisahallin parkkipaikalta se taas lähtee. Keikkabussi kuljettaa PMMP-perheen Rakkaudesta-albumin julkaisukeikalle Loimaan torille, erääseen vanhainkotiin, Tavastialle ja festarilavoille – listaa voisi jatkaa kuin yötöntä yötä kesäkavereiden kanssa. Takahuoneissa jännitetään, iloitaan ja halataan. Välillä yhtye seilaa Suomenlinnaan äänittämään uusia versioita vanhoista kappaleistaan. Kamera kuvaa ja Lautturi soi.

”Kuin Värttinä helvetistä” kuvailtiin kotimaisen popmusiikin perinnettä uudistanutta yhtyettä sen uran alkuvaiheessa, kun vertailuja pidettiin vielä tarpeellisina. Paula Vesalan ja Mira Luotin lisäksi muusikot Heikki Kytölä, Juho Vehmanen ja Mikko Virta sekä säveltäjä-tuottaja Jori Sjöroos loivat omalaatuisen yhdistelmän raivokkuutta ja herkkyyttä, joka kiteytyi etenkin katharttisilla keikoilla.

Yhtyeen kahden viimeisen vuoden aikana kuvattu dokumenttielokuva PMMP – Tässä elämä on on kuin Matkalaulu-kappaleen jatko-osa. Enää ei toivota, ettei matka loppuisi ollenkaan, vaan jätetään pitkiä jäähyväisiä. Ne huipentuvat yhtyeen viimeiseen keikkaan Helsingin Jäähallissa lokakuussa 2013. Surullista? Ehkä. Mutta Vesalan sanoin: ”Oli niin siistii!”

- Tii Starck

Arto Tuohimaa: PMMP – Tässä elämä on. Suomi 2014. Käsikirjoitus/Script: Arto Tuohimaa, Kai Ansio * Kuvaus/DOP: Arto Tuohimaa * Leikkaus/Editor: Kai Ansio* Kieli/Language: Finnish, subtitles in English

|