S
Westlife - The Farewell Concert
Westlife - The Farewell Concert (2012)
Lajityyppi: Konsertti
Levittäjä: By Experience
Ensi-ilta: 26.6.2012
Kesto: 2h 30 min
Ikäraja: S

Viimeinen tilaisuus nähdä Westlife keikalla! Irlantilaisen Westlife-yhtyeen viimeinen live-keikka Dublinin Croke Parkista nähdään Finnkinon valkokankaalla tiistaina 26.6. Helsingin Tennispalatsissa.

Yhtyeen levyjä on myyty yli 45 miljoonaa ja sillä on ollut historian kolmanneksi eniten ykkössinglehittejä brittien listoilla - yhteensä 14 kappaletta - ja illan aikana kuullaan mm. Uptown Girl, Mandy sekä World Of Our Own -hitit. Jäähyväiskonsertista pääsevät nauttimaan Dublinissa paikalla lauantaina 23.6. olevien lisäksi useat Euroopan maat elokuvateattereiden välityksellä. Jäähyväiskonsertin kaikki 85.000 lippua myytiin loppuun viidessä minuutissa.

"Yli 14 vuoden aikana olemme olleet onnekkaita ja saaneet luoda uran popmusiikissa, josta kuka tahansa artisti voisi olla onnellinen ja ylpeä. Tänä aikana olemme saaneet nauttia ainutlaatuisesta suhteesta faneihimme," kertoo Westlife.

Lippuja voi ostaa ja varata Finnkinon verkkokaupasta ja teattereista hintaan à 19 €. Varatut liput on lunastettava neljän vuorokauden kuluessa varauksen tekemisestä.