12
The Tree of Life
The Tree of Life (2011)
Lajityyppi: Draama, sci-fi
Levittäjä: FS Film Oy
Ensi-ilta: 26.8.2011
Kesto: 2h 18 min
Ikäraja: 12

Ohjaaja Terrence Malickin (Veteen piirretty viiva, The New World) uusi elokuva The Tree of Life voitti Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnon, Kultaisen palmun, toukokuussa 2011. Lisäksi kansainvälinen elokuvakriitikkojen järjestö (Fédération Internationale de la Presse Cinématographique, FIPRESCI) äänesti sen vuoden 2011 parhaaksi elokuvaksi.

The Tree of Life on ylistys elämälle. Se tutkii ihmiselämän piinaavimpia ja henkilökohtaisimpia kysymyksiä niin intiimin kuin kosmisenkin kaleidoskoopin läpi.

Elokuvan impressionistinen tarina kertoo Yhdysvaltain Keskilännessä 1950-luvulla asuvasta perheestä. Tarinassa seurataan perheen vanhimman pojan elämänkaarta lapsuuden viattomuudesta aikuisuuden pettymyksiin hänen yrittäessään käsitellä monimutkaista suhdetta isäänsä (Brad Pitt). Jack (jota aikuisiällä esittää Sean Penn) tuntee olevansa modernissa maailmassa eksynyt sielu, joka etsii vastauksia kysymyksiin elämän alkuperästä ja tarkoituksesta. Malickille ominaisten kuvastojen kautta saamme nähdä, miten sekä luonto että henkisyys muovaavat paitsi yksilöiden ja perheiden elämää, myös kaikkea elämää.

|