S
Sukunsa viimeinen
Sukunsa viimeinen (2010)
Lajityyppi: Draama
Levittäjä: Pirkanmaan elokuvakeskus Ry
Ohjaus: Markku Lehmuskallio & Anastasia Lapsui
Pääosissa: Nadezda Pyrirko, Aleksandra Okotetto, Radik Anaguritsi
Ensi-ilta: 26.2.2010
Kesto: 1h 21 min
Ikäraja: S

Sukunsa viimeinen kertoo tarinan muutoksesta, kasvatuksesta ja identiteetin riistosta. Elokuva sijoittuu Jamalin niemimaalle neuvostovallan aikaan ja perustuu tositapahtumiin ohjaaja Anastasia Lapsuin lapsuusympäristössä.

Pieni nenetsityttö Neko (Aleksandra Okotetto) viedään vasten tahtoaan kotikodastaan sisäoppilaitokseen venäläiskylään. Vieraaseen kulttuuriin ja uusiin tapoihin pakotettu Neko kapinoi venäläistämistä vastaan ja joutuu koulutovereidensa kiusan kohteeksi ja opettajien silmätikuksi. Yhdessä samaa koulua käyvän nenetsipojan kanssa Neko pakenee päästäkseen takaisin oman perheensä ja tuttujen tapojensa suojiin. Lasten pakomatka talvisella tundralla kuitenkin päättyy lyhyeen, ja paluu kouluun ja uuteen venäläiseen elämään on vääjäämätön.

Elokuvan tarina kerrotaan vanhan Nekon muistona. Koulu on opettanut hänelle paljon uutta ja venäläisyydestä on tullut luonnollinen osa Nekoa. Mutta jotain tärkeää on muuttunut lopullisesti; sukunsa viimeinen edustaja Neko on varttuessaan vieraantunut omista juuristaan ja kadottanut taidon jatkaa perheensä ikiaikaisia perinteitä.

|